Kuvaus

Taidokas grafiikkatyö tunnetulta taiteilijalta. Kuvakoko 30+x33 cm, kehyksineen 47x63 cm. Vuodelta 1991.

Vedosnumero 10/60, nimi: "Auringonkukat".

Siro Marjatta Hanhijoki (oik. Hanhijoki-Keränen, s. 15. elokuuta 1948 Porvoo) on suomalainen taidegraafikko ja taidemaalari. Hän on tehnyt pääasiassa akvarellimaalauksia, grafiikkaa viivasyövytysmenetelmällä eli etsauksia sekä polymeerigravyyri-menetelmällä. Hän on myös opiskellut käsintehdyn paperin tekemistä Japanissa. 

Hanhijoki opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa 1967–1971 ja ollut täydennyskoulutuksessa Kuvataideakatemiassa. Hän kuuluu graafikkona Pentti Kaskipuron oppilaisiin, ja hänen grafiikantöissään on samantapaista arjen tunnelmien naturalistista kuvausta. Hän on opettanut Taideteollisessa korkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa.

Marjatta Hanhijoelle myönnettiin Pro Finlandia -palkinto 1997, mutta hän palautti sen yhdessä samaan aikaan palkitun Leena Krohnin kanssa vastalauseena sille, että presidentti Martti Ahtisaari oli myöntänyt Suomen leijonan ritarikunnan komentajamerkin Indonesian hallituksen metsäministerille.

Marjatta Hanhijoen teos Nähty - Sett - Seen valittiin vuoden 2008 parhaaksi taidekirjaksi Iittalan Taidekirjapäivillä. Iittalan Valtakunnalliset Taidekirjapäivät palkitsi vuoden 2008 parhaan taidekirjan Eliel Aspelin -palkinnolla.Palkittavan on valinnut raati, johon kuuluivat Helsingin yliopiston taidehistorian professori Riitta Konttinen, Espoon modernin taiteen museon (EMMA) museonjohtaja Markku Valkonen sekä Hämeenlinnan taidemuseon amanuenssi Päivi Viherluoto.

Raati perusteli valintaa mm. - Kirjan tekstit tarjoavat monitasoisen lukukokemuksen ja valottavat Marjatta Hanhijoen taidetta useista eri näkökulmista; taiteilijan oma persoonallinen ääni tulee kuuluviin ja muut tekstit tukevat sitä hyvin.

- Kaiken kaikkiaan kirja on elämyksellinen, kaunis ja korostaa Marjatta Hanhijoen taiteesta löytyvää ajatonta ja tavallaan jopa eeppistä linjaa. Kuten Erkki Anttonen artikkelinsa lopuksi toteaa, ”hänen kuvansa toimivat hienovaraisina dokumentteina naiseudesta ja suomalaisen naisen asuinympäristöstä”.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 13 h 6 min 3 s
Myyjä edellyttää ostajalta tunnistautumista.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

150 € Sulkeutuu 13 h 6 min 3 s

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.