Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Huutokuva.net

MARKETTA LEVANTO

Juureskuutio 

MARTTALIITTO ry 2009

Sidottu, kovakantinen kirja. Ei kansipaperia. Sivut siistit ja hyväkuntoiset, vain esilehdellä pieni kynämerkintä. Kannet siistit, etukannessa tuo pieni steariinitäplä. Postikulut 2 € ostajalle.

Juureskuutio-kirjassa tutustutaan juureksiin ja annetaan ohjeita maistuviin ruokiin sekä pääruokien lisukkeisiin. Mukana on myös muutama mukulakasvi, jotka ovat hyviä raaka-aineita kasvispitoisessa ruokavaliossa.

Kaikkia kirjassa esiteltyjä kasviksia ei saa Suomesta tuoreina ainakaan tavallisista ruokakaupoista. Kannattaa tutkia kauppojen säilykehyllyjä ja perehtyä etnisten kauppojen, erikoisliikkeiden ja luontaistuotekauppojen valikoimiin. Kirjasta on hyötyä myös matkailijoille, jotka kokeilevat maailmalla uusia raaka-aineita ja makuja.

Kasvisten käyttöä lisäämällä jokainen voi kohentaa ruokavaliotaan ja varmistaa vitamiinien, kivennäis- ja hivenaineiden sekä kudun saannin. Porkkana päivässä ei riitä. Hyvä muistisääntö kasvisten syöntiin on lautasmalli: aterialla puolet lautasesta täytetään kasviksilla. Päivittäin olisi hyvä nauttia yhteensä puoli kiloa kasviksia eli 5–6 oman kouran kokoista annosta ja perunat päälle.

Kirjassa on yli 70 ruokaohjetta: alku-, pää- ja jälkiruokia, lisukkeita, salaatteja ja leivonnaisia. Mukana on myös joitain ohjeita säilöntään.

Huutokuva.net

Huutokuva.net

Muut kohteeni näet tästä linkistä!

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

7 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 21.8.2018 19:38
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.