Kuvaus

Kuvien mukainen risti. Valmistaja "Sporrong"  Harvoin liikenteessä ja kategoriassaan harvinaisin näistä uudemmista.. 

"Määräaikaiseksi reserviupseeriksi (lyh. MARU), nimitetään sellaista virkaan nimitettyä sotilasta, joka on suorittanut vuoden kestävät upseerin perusopinnot Maa-, Meri-, tai Ilmasotakoulussa. Koulutuksesta on käytetty myös nimeä reserviupseerin jatkokoulutus. Tutkinto antaa kelpoisuuden reseviupseerin määräaikaiseen virkaan. Määräaikaisuus voi kestää enimmillään 5+5 vuotta, mikäli henkilö ei saa lisäkoulutusta tehtäviinsä.

Määräaikainen reserviupseeri saattoi ennen jatkaa opintojaan ja kouluttautua sotatieteen kandinaatiksi tai maisteriksi Maanpuolustuskorkeakoulussa, mutta koulutus on sittemmin lopetettu. Ns. Bolognan prosessin yhteydessä myös Puolustusvoimien koulutusta muutettiin yhteiseurooppalaiseen suuntaan. Tämä tarkoitti myös MARU-koulutuksen loppua, kun Maanpuolustuskorkeakoulu siirtyi kaksivaiheeseen koulutusjärjestelmään"


Vahvistettiin käyttöönotettvaksi 03.11.2003. Jaettiin vähäinen määrä 2003-2007.

Heraldinen selitys : Sinisen kultareunaisen yrjönristin päällikkeenä hopeinen ruusu, jossa kultainen puolustusvoimien tunnuskuvan leijona.

Mahd. jakomäärästä sain Maanpuolustuskorkeakoulusta vastauksen "130+ joitain kpl".

HOXHOX!! TÄMÄN KOHTEEN POSTIMAKSU SISÄLTÄÄ SEURANTAKOODILLISEN LÄHETYKSEN

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 9 vrk 6 h 13 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

215 € Sulkeutuu 9 vrk 6 h 13 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.