Kuvaus


 

Masi Sotamies dvd BOX 60-vuotis juhlajulkaisu Keräilyboksi

Patalaiska velttoilija Masi on varsinainen nero kun kyseessä on töiden välttely. Kersantti eli Kessu joutuu jatkuvasti komentamaan Masia toimimaan sääntöjen mukaan. Mukana hääräävät myös tietysti kenraali Kanuuna, neiti Söpö, Lotina sekä muut Jermulan kasarmin väestä.

Tämä dvd-keräilyboksi sisältää 2 dvd-levyä, joiden yhteiskesto on kaikkiaan 5 tuntia.

Masi esiintyi ensimmäisen kerran sarjakuvassa vuonna 1950 vain 50 lehdessä. King Features osto ja syndikoi pian sarjakuvan, ja Masista tuli viimeinen sarjakuva, jonka levityksen yhtiön perustaja William Randolph Hearst hyväksyi henkilökohtaisesti.

Kun Yhdysvallat osallistui Korean sotaan, sarjakuvapiirtäjä Mort Walkerin tähtihahmo liittyi vahingossa armeijaan, ja loppu onkin sarjakuvahistoriaa. Masista tuli kaikkien aikojen kolmanneksi laajimmalle levinnyt sarjakuva. Masin armeijaura olikin onni onnettomuudessa, kuten yli 1800 sanomalehden lukijat voivat nykyään todistaa.

Masi - sotamies, joka mieluummin vetäisee tirsat kuin 20 punnerrusta - on porukan vitsiniekka Jermulan varuskunnassa, jossa kenraali Kaluuna odottaa yhä viestiä esikunnasta, pahantuulinen kersantti Ärjylä ei ole vieläkään päässyt treffeille, Masi ei ole pessyt sukkiaan ja Lotina väsää yhä pomppivia lihapullia. Liity Masin ja hänen palvelustovereittensa joukkoon nauramaan.
     
Masin animaatiosarja
Kesto yhteensä n. 5 tuntia, todella paljon katsottavaa
Kieli: puhumme englantia, tekstitys suomi ja ruotsi

Huom. ikäsuositus 18 vuotta
Sisältää ilmeisesti ronskia huumoria ja puhetta. Ei siis pienille lapsille, mutta isommille lapsille sopinee katsottavaksi. Vaihtoehtoinen ikäsuositus eri maissa on 15 vuotta. Ikäsuositus on ilmeisesti annettu Usan standardien mukaisesti eli tietyt vitsit aiheuttavat korkean ikärajasuosituksen... jokainen Masin sarjakuvia lukenut tietänee, että minkälaista hieman Usan standardein epäsovinnaista huumoria voi esiintyä vitseissä.

Dvd on 100% uusi, suojakelmuissaan.
Kannet myös täysin kunnossa.

Erikoishinta postitukselle (toistaiseksi):
Huuda 1-10 dvd-boxia, osuutesi kuluista yhteensä 1,00 €!
Toimitus aina hyvin pehmustettuna kuplamuovissa.


Lehtien verkkokauppa www.lehtipojat.fi
Lasten piirrettyjen nettikauppa www.lastenleffat.fi


Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

8,90 €
Sulkeutuu 104 vrk 21 h 11 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

8,90 € Sulkeutuu 104 vrk 21 h 11 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.