Tuote on myyty käyttäjälle Huutaja9889 hintaan 1,50 €

Kuvaus

Levyssä on naarmuja mutta toimintatakuu

 

Tule mukaan Pikkutassun, Seran, Piikin, Allin, Petrin ja ujon tulokkaan Alin kanssa heidän tähän saakka jännittävimpään seikkailuunsa! Seikkailu on uusi, musiikkipitoinen animaatioklasikko, joka kuuluu jatkokertomukseen Maa aikojen alussa. Lauma pitkäkauloja saapuu kertomaan tärkeitä uutisia Imastonmuutoksista rauhaisan Suuren Laakson takana sijaitsevalla seudulla. Alue, joka oli ennen kuivaa seutua, on muuttunut Usvamaaksi. Kostealle suolle ja puihin on alkanut ilmaantua merkillisiä olentoja. Onneksi Suuri Laakso on yhtä kaunis kuin aina ennenkin, joten syytä huoleen ei ole - kunnes Pikkutassun isoisä sairastuu. Isoisän ainoa toivo selviytyä on saada lääkkeeksi harvinaisen Kultaisen Yökukan terälehti, ja tätä kukkalajia kasvaa vain Usvamaassa. Nyt isoisän paraneminen riippuu kokonaan Pikkutassusta ja hänen ystävistään. He lähtevät matkaan harvinaista kukkaa etsimään. Pikkudinosaurukset joutuvat uusiin seikkailuihin ja vaaratilanteisiin. Heidän kintereillään ovat mm. likinäköinen krokotiili ja hänen konnamainen lintuystävänsä. Matkalla ikkudinosaurusten ystävyys tiivistyy, ja he ymmärtävät, että on hienoa kun on kaikenlaisia, monenmuotoisia ja erikokoisia ystäviä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


1,50 €
Ilmoitus on sulkeutunut 14.4.2024 23:04
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.