Kuvaus

Veikko Lavin nuoruusvuodet 1912 - 1949

"Veikko Lavi (1912-1996) muistetaan kansantaiteilijana, joka sävelsi ja sanoitti itse suurimman osan ohjelmistostaan. Hänen menestyksekäs musiikkiuransa alkoi kuitenkin varsin myöhään. Sitä ennen hän oli ehtinyt elää värikkään nuoruuden, josta hän sai myöhemmin paljon aineksia lauluihinsa. Tämä kirja kertoo Lavin elämästä ennen varsinaista taiteilijauraa.

Nuori Lavi oli lupaava kuulantyöntäjä ja hulivili, joka tavoitteli olympialaispaikkaa, sai moneen kertaan potkut ja joutui alvariinsa putkaan. Huumorin avulla hän kuitenkin selviytyi niistäkin tilanteista, joissa suksi ei luistanut elämän ladulla. Lavi oli myös innokas suojeluskuntalainen, mutta sota muutti tyystin hänen ajatusmaailmansa.

Kirja perustuu Lavin, hänen lähipiirinsä ja satojen muiden hänet tunteiden haastatteluihin sekä laajaan dokumenttiaineistoon. Lavin elämästä kirjoitetaan nyt ensi kertaa näin mittavan aineiston pohjalta.

"Lavilogi"  Matti Halmeaho  tunsi Veikko Lavin läheisesti. Hän löysi Lavin musiikin 1960-luvulla, kävi keikoilla, soitti Lavi-kasetit puhki ja ryhtyi tutkimaan Lavin elämää yli 20 vuotta sitten. Hän myös esittää itse sekä Lavin lauluja että omia laulelmiaan." [TAKAKANSI]

 

Art House 2012, 1. painos. Kovakantinen.

 

Hieman kulumaa.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

5 €
Sulkeutuu 14 vrk 13 h 54 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 14 vrk 13 h 54 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.