Tuote on myyty käyttäjälle Niisku71 hintaan 5 €

Kuvaus

Metallica (tunnetaan yleisesti myös kannen värityksen ansiosta nimellä Black tai The Black Album) on yhdysvaltalaisen Metallica-yhtyeen vuonna 1991 julkaistu viides studioalbumi. Albumin menestykseen vaikuttivat paljon radiosoittoakin saaneet kappaleet "Enter Sandman" ja "Nothing Else Matters", sekä kappaleet "The Unforgiven", "Sad But True" ja "Wherever I May Roam".

Black Album oli uusi pelinavaus Metallican tuotantohistoriassa. Levyn kokonaissoundi on sekoitus vielä vanhemman Metallica-tuotannon thrash metal -henkistä saundia, mutta siihen otettiin mukaan myös hieman kevyemmän hevin vivahteita. Metallica on edelleen Billboard 200 -listalla kahdeksanneksi pisimpään viipynyt albumi ja sitä on myyty maailmanlaajuisesti 26 miljoonaa kappaletta, joista pelkästään Yhdysvalloissa runsaat 14 miljoonaa. Vuoteen 2007 mennessä albumi myi Suomessa tuplaplatinaa (112 856 kpl) ja vuoden 2009 alussa se oli Suomessa kaikkien aikojen kuudenneksi myydyin ulkomainen albumi.

Levy on hyväkuntoinen. Kun maksusuorituksesi näkyy tililläni, panen heti levyn postiin, postimaksu Suomeen pehmustetussa helposti-kuoressa 3,2 e. (International delivery available to Europe, postal charge 6 euros). Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt. Koetetaan hoitaa maksut 7 päivän sisällä kohteen sulkeutumisesta. Muistetaan myös palautteet puolin ja toisin.

Kannattaa huutaa useampia kohteita:

3,2 euron maksulla kulkee 2 normaalipaksuista cd-levyä tai 3 normaalipaksuista cd-singleä tai 2 kasettia.

Kappalelista:

Enter Sandman – 05:29 (Hammett, Hetfield, Ulrich) Sad But True – 05:24 (Hetfield, Ulrich) Holier than Thou – 03:47 (Hetfield, Ulrich) The Unforgiven – 06:26 (Hammett, Hetfield, Ulrich) Wherever I May Roam – 06:42 (Hetfield, Ulrich) Don't Tread on Me – 03:59 (Hetfield, Ulrich) Through the Never – 04:01 (Hammett, Hetfield, Ulrich) Nothing Else Matters – 06:29 (Hetfield, Ulrich) Of Wolf and Man – 04:16 (Hammett, Hetfield, Ulrich) The God that Failed – 05:05 (Hetfield, Ulrich) My Friend of Misery – 06:47 (Newsted, Hetfield, Ulrich) The Struggle Within – 03:51 (Hetfield, Ulrich)

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Hinta nyt:
5 €
Ilmoitus on sulkeutunut 8.6.2024 23:11
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.