Kuvaus

Minä Ja Morrison    (DVD)
 

Milla (Irina Björklund) on aikuistumisen ja itsenäistymisen kynnykselle jämähtänyt elämänjanoinen, hieman epätasapainoinen nuori nainen.

Milla haaveilee Suomesta pois lähtemisestä ja sitä kautta saavutettavasta onnesta, mutta ei ole valmis tekemään hankkeen eteen mitään. Oman elämän haltuunotto on jäänyt pahasti rempalleen: koulut on jätetty kesken, eikä työntekokaan kiinnosta.

Päiväunissa on vain huomattavasti mukavampi elää kuin kohdata ympäröivä todellisuus. Milla tapaa muutaman vuotta itseään vanhemman yksinhuoltajaisän Akin (Samuli Edelmann). Traagisen taustan omaava ja kiehtovalla tavalla salaperäinen Aki on selvästikin mies, joka pystyy muuttamaan Millan katteettomilta vaikuttaneet haaveet todeksi.

Alkaa kiihkeä rakkaustarina, jossa molemmat ripustautuvat pakonomaisesti toisiinsa ja yhteiseen unelmaan. Nopeasti romanssin ja onnellisen perheidyllin kulissit alkavat kaatua. Todellisuutta ei pysty muokkaamaan mieleisekseen valheiden verkolla.

Aki ja Milla joutuvat molemmat vastaamaan kysymykseen: mitä jää jäljelle silloin, kun edes rakkaus ei riitä? Jomman kumman täytyy antaa periksi, muuttua ja luopua - mutta onko kummallakaan enää voimia tai halua siihen?

 

Ohjaus
Lenka Hellstedt

Käsikirjoitus
Kata Kärkkäinen
Marko Leino

Näyttelijät
Irina Björklund
Samuli Edelmann
Roope Karisto
Eva Röse
Titta Jokinen
Yorick van Wageningen
Baltasar Kormakur
Irina Pulkka
Maija Liisa Marton

 

Kesto:
91 min

Tekstitys:
Suomi, Ruotsi, Englanti

 

R2

K-15

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

5,95 €
Sulkeutuu 4 vrk 18 h 35 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5,95 € Sulkeutuu 4 vrk 18 h 35 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.