Kuvaus

OMISTE Lahjaksi muuten kuin UUSI

 

 

ESS :

Musiikin varhaiskasvattajien uudelle lastenlaulukirjalle on ollut kysyntää. Eeva Helemaa-Ryyminin ja Anna Helemaa-Hollon Musiikkimarakatin Laululipas -kirja ilmestyy torstaina.

Kirjaa on jo ennen ilmestymistä kyselty eri puolilla Suomea sijaitseviin muskareihin. Tekijöiden mielestä uusia, musiikkileikkikoulun käyttöön soveltuvia lastenlauluja on tarjolla nykyään liian vähän.

- Opettajat tekevät lauluja paljon itse, mutta ne jäävät usein pöytälaatikkoon, Helemaa-Hollo kertoo.

Kirjan tekijät toivoisivatkin, että opettajat uskaltaisivat julkaista tuotoksiaan enemmänkin.

Musiikkimarakatin Laululipas -kirjan on kuvittanut Päivi Ilkka. Torstaina Karirannassa järjestettävässä lasten yhteislauluillassa lauletaan sekä uuden kirjan lauluja että vanhoja tuttuja lastenlauluja.

 

lastenlaulut

barnvisor

Ulkoasu

1 sävelmäkokoelmat ([38] sivua) : kuvitettu

Kieli

suomi

Huomautukset

Soitinnus: melodia, sointumerkit.

Julkaistu[Kustannuspaikka tuntematon] : Eeva Helemaa-Ryymin / Anna Helemaa-Hollo 2013

28 cm KIERRESELKÄ sivuja voi kääntää vapaasti ympäri 

Valmistaja (Lahti : M& P Paino)

Eeva Helemaa-Ryymin ; Anna Helemaa-Hollo

Sisältö/kappaleet  Sisätö TÄÄLLÄ Klikkaa 

Luontipaikka Finland, Suomi

Luontiaika 2010-talet, 2010-luku

Standarditunnukset

ISMN 979-0-55001-296-7

Huomautus kielistä

Sanat: suomi

 

 

  • Jos haluat useamman:  7€  Kuluilla  =  R A J A T O N määrä Kirjoja / CD / DVDym painoon, KPL määrään tai kokoon katsomatta.
  •  
  • Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
  • Paketille myös NOUTO = OK 
  •  
  • TEE PAKETTI alhaalla Kaikki linkit 
  •  
  • TÄMÄN kohteen kulut PELKÄSTÄÄN löydät : Maksaminen ja toimitus

+50€ (yli) ostokset ILMAN KULUJA !

 

Etsitkö jotain ? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini:

L I N K I T :

Harrastekirjallisuus 

Tietokirjallisuus 

Kaunokirjallisuus 

KAIKKI KIRJAT:

DVD 

Blu-ray 

 

CD-levyt 

Vakio viestipohja:

Lyhenteitä:

SKP = sidottu kovakantinen kansipaperit

sid = sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)

nid =  nidottu, pehmeäkantinen 

Kierre / Rengasselkä = Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym

Pokkari = Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä

OMISTE =  omistajan nimi tai onnittelu kirjan alussa ns. esisivulla

KP= Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän

UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki)  = Uuden veroinen HYVÄ + / -  plus tai miinus 

CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se jukaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.

 

Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa. 

Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa. 

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. Tekstiviesti nopein.

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi päivinä maksun saavuttua (sait palautteen) voi venyä pidempäänkin. Huomio viikonloput ja juhlapyhät.


Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa (alhaalla).
Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen N I M I.

Ei postin paketti automaattia lähellä/käytössä.

Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 59 vrk 19 h 26 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

6,40 € Sulkeutuu 59 vrk 19 h 26 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.