Niilo Lauttamus: VIERAAN KYPÄRÄN ALLA. Nid. 1987 Gummerus

Niilo Lauttamus: VIERAAN KYPÄRÄN ALLA. 1987 Gummerus, Best Books (11. painos). 396-sivuinen nidottu kirja, lukematon, ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Vieraan kypärän alla  (1957), Niilo Lauttamuksen esikoisteos, toi hänet kerralla lukevan yleisön tietoisuutaan. On vuosi 1941. Joukko nuoria suomalaisia sotilaita lähtee vapaaehtoisina Saksaan liittyäkseen Waffen SS -joukkoihin. Isänmaalliset ja seikkailunhaluiset nuoret miehet ovat valmiita taistelemaan ”yhteisen Euroopan” puolesta. Perillä heitä odottaa toisenlainen todellisuus: miehet joutuvat alistumaan järjettömältä tuntuvaan kuriin ja ankaruudestaan kuuluisiin harjoituksiin ja lopulta kokemaan sodan kaikessa armottomuudessaan Venäjän rajalla. Nuorista sotilaista tulee kovien kokemusten karaisemia miehiä, jotka rohkeudessa ja sitkeydessä ylittävät muut, jopa saksalaiset aseveljensä. Itse mukana ollut Niilo Lauttamus kertoo yhden ryhmän huimista vaiheista värikkäästi ja jännittävästi. 

Niilo Lauttamus on nimi joka takaa laadun: hän kuuluu ehdottomasti sotakirjallisuuden kärkipäähän. Ytimekästä ja karun miehekästä kerrontaa, hurttia sotilashuumoria, vereviä tyyppejä ja nuoria, ihanteisiin uskovia taistelijoita.

Niilo Lauttamus (16.5.1924 Sakkola – 8.5.1977 Muurame) lähti 17-vuotiaana Saksan SS-pataljoonaan, taisteli talvi- ja jatkosodassa ja osallistui Lapissa sotaan saksalaisia vastaan. Rauhan aikana hän palveli puolustusvoimia kanta-aliupseerina 1948-56. Hänen esikoisteoksensa Vieraan kypärän alla (1957) kertoo suomalaisten SS-miesten vaiheista. Sen päähenkilö, karjalaispoika Johannes Aihela, on jossain määrin kirjailijan omakuva.  Viime sotien kuvaajista Niilo Lauttamus on nimekkäimpiä. Hänen kerrontansa on tarkkaa ja asiantuntevaa. Sotaromaanit, joita hän kirjoitti vähintään yhden vuodessa, kuuluvat 1950-luvusta 1970-lukuun olevan jakson parhaimpiin. Aikana, jona virallinen historiankirjoitus oli varovaista, Lauttamus valotti tapahtumia sotilaitten kannalta. Sodan julmuus ja mielettömyys käyvät selviksi, samoin se, että miehet eivät ihannoineet sotaa. Miesten arkea ovat pelko, epävarmuus ja kuolemanvaara. Keskustelu ja huumori auttavat, ja voimaa antavat myös ajatukset ja puheet kotirintamasta.