Kuvaus

Nojoud, 10 vuotta, eronnut on hätähuuto naisten ja lasten oikeuksien puolesta kaikkialla maailmassa. Se on tositarina jemeniläisestä tytöstä, jonka köyhä perhe lupaa vastoin tämän tahtoa vaimoksi kolmekymppiselle miehelle. Kukaan ei kuuntele Nojoudia, ja niinpä hän joutuu vaimoksi kaukaiseen syntymäkyläänsä, ja hänen perheensä jää kerjäämään pääkaupungin kaduille. Aviomies pahoinpitelee Nojoudia äitinsä hyväksyvän silmän alla. Nojoud ei saa enää käydä koulua eikä leikkiä muiden pihalla olevien lasten kanssa. Vihdoin hän saa kuitenkin taivuteltua mieheltään luvan käydä tapaamassa perhettään. Kaupungissa ollessaan Nojoud marssii eräänä aamuna oikeustalolle pyytämään avioeroa.

Nojoudin tarina on koruttomuudessaan koskettava. Tapahtumat kerrotaan fiksun pienen tytön näkökulmasta, mutta kirja avaa lukijalle myös oven jemeniläiseen kulttuuriin. Nojoudin kertojaääni ei kerjää sääliä. Hän ei tuomitse omaa kulttuuriaan tai uskontoaan, vain oman isänsä ja aviomiehensä (ja heidän kaltaistensa miesten) käytöksen.

1. p. 2009. Gummerus, 182 s. Kovakantinen kirja kansipapereineen on mielestäni uudenveroinen.

Postimaksut huutajalle

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

6 €
Sulkeutuu 30 vrk 15 h 5 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

6 € Sulkeutuu 30 vrk 15 h 5 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.