NUORTEN PUKEUTUMINEN : Erottautumista, Elämyk. Ruohonen.UUSI
Kuvaus
Huom Toimitus Kulut VAIN = +2, 60€
UUSI
EI MERKINTÖJÄ
Nuorten puketumiseen vaikuttavat selkeät arvot ja päämäärät, vaikka niitä ei välttämättä itse tiedostetakaan. Nuoret haluavat olla nuoria pukeutumisessaan. He haluavat ottaa etäisyyttä keski-ikäisiin ja erottautua harmaasta tuulipukukansasta. Pojat pyrkivät pukeutumisellaan hallitsemaan tilannetta; tytöt puolestaan etsivät pukeutumisellaan ymmärrystä tai pohtivat pukeutumisen moraalisia seikkoja. Ammattioppilaitoksissa sukupuolten väliset erot ovat korostetumpia kuin lukiossa.
Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten nuoret pukeutumisen avulla kiinnittyvät yhteisöönsä ja etsivät paikkaansa maailmassa. Kohderyhminä ovat Helsingin, Tampereen ja Joensuun lukioissa ja ammattioppilaitoksissa opiskelevat 17-18 -vuotiaat nuoret, joiden suhtautumista pukeutumiseen, kulutukseen, ruumiillisuuteen ja mainontaan tutkitaan kyselytutkimuksen ja haastattelujen avulla. Aineistoa tulkitaan sisältöanalyysin, etnometodologian sekä tilastollisen analyysin keinoin.
Pukeutumisen kenttä jakautuu toisistaan riippumattomiksi ulottuvuuksiksi: kulutusorientaatioon, esteettis-sosiaaliseen orientaatioon ja kulttuuriorientaatioon. Näiden yhdistelmistä muodostuvat miljööt: taso-, integraatio-, itsetoteutus-, viihde- ja harmoniamiljöö. Selkeä paikka jossakin miljöössä antaa selkeät arvot ja päämäärät. Ne on sisäistetty niin, ettei henkilö välttämättä edes tiedosta omaavansa näitä arvoja. Tiettyyn miljööseen kuuluminen vaikuttaa siihen, miten suhtaudutaan pukeutumiseen, kulutukseen ja mainontaan. Miljöiden rajalla olevat nuoret koettelevat näitä rajoja vaihtelemalla tyyliä omaa paikkaansa etsiessään. Miljööstä riippumatta kaikille nuorille yhteistä on se, että he haluavat olla nimenomaan nuoria ja erottua keski-ikäisistä, vaikka saman miljöön aikuisia saatetaankin pitää esikuvina.
Pukeutuminen liittää ihmisen ruumiillisen minän yhteiskunnan instituutioihin ja diskursseihin. Pukeutuminen on hyvin sukupuolisidonnainen ilmiö, joskin rajojen ylityksiä tapahtuu koko ajan. Pojat pyrkivät pukeutumisellaan yleensä tilanteen hallintaan. Tytöt puolestaan etsivät -itsensä ja muiden ymmärrystä tai pohtivat pukeutumisen moraalisia seikkoja. Sukupuoliasetelmien uudistajia ovat kulutuskriittiset tai statusta tavoittelevat tytöt ja moraalia etsivät pojat. Teoreettista ajattelua painottava lukio lähentää tyttöjen ja poikien pukeutumisajattelua; ammattioppilaitoksessa sukupuolten väliset erot ovat korostetummin esillä.
Pukeutumisen kentällä erottautuminen, elämykset ja harkinta ovat keskeisiä toiminnan motiiveja. Mikä kaikkia nuoria pukeutumisessa yhdistää, on heidän halunsa olla nuoria, halunsa ottaa etäisyyttä keski-ikäisiin ja erottautua harmaasta tuulipukukansasta.
- Nuorten pukeutuminen : erottautumista, elämyksiä, harkintaa / Sinikka Ruohonen.
- Kieli:suomi
- Julkaistu:[Joensuu] : Joensuu University Press, 2001
- Painettu/Valmistettu:(Saarijärvi : Gummerus)
- Ulkoasu:247 s. : kuvitettu. ; 23 cm.
- Huomautus:Lisäpainokset: 2. p. 2001. - 3. p. 2002.
- Väitöskirja:Diss. Joensuun yliopisto.
- Tiivistelmän kieli:eng
- ISBN:952-9800-34-7 (nid.)
- Asiasana:pukeutuminen (ysa)
muoti (ysa)
nuoret (ysa)
elämäntapa (ysa)
Kuvassa huudettava tuote.
Klikkaa kuvaa
Huom Toimitus Kulut VAIN = +2, 60€
Vilkaise nopeasti tiivistetty PROFIILINI niin näet Ajankohtaiset asiat, TARJOUKSET ym Barkoffi *
* Barkoffi Kuuluisa RomuLiike Helsingissä noin 1880 -1920 (mm stadin Arskan laulussa)
- Huuda, saat ohjeet Automaattisesti ja Maksa, siinä kaikki.
- Näitä ei pakko lukea:
- Jos haluat useamman: 7€ Kuluilla = R A J A T O N määrä Kirjoja / CD / DVD ym painoon, KPL määrään tai kokoon katsomatta.
- Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
- Paketille myös NOUTO = OK
- Alhaalla Kaikki linkit on minun kohteisiin, älä turhaa kahlaa kaikkia läpi, valitse osasto.
- TÄMÄN kohteen kulut PELKÄSTÄÄN löydät : Maksaminen ja toimitus
+50€ (yli) ostokset ILMAN KULUJA !
Etsitkö jotain ? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:
TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini:
LINKIT Kohteisiini:
Harrastekirjallisuus
- Kotitalous ja keittokirjat
- Käsityöt ja askartelu
- Kuvataide ja valokuvaus
- Musiikki
- Liikunta ja urheilu
- Elämäntapa
- Sisustus ja rakentaminen
- Kotieläimet ja lemmikit
- Elokuva
- Matkailu
- Autot
- Puutarhanhoito, kasvit ja sienet
- Veneily ja purjehdus
- Metsästys, kalastus ja erä
- Ajoneuvot (muu kuin auto)
- Tekniikka
- Tietotekniikka
LASTEN & NUORTEN:
- Lasten kuvakirjat
- Lasten romaanit
- Scifi ja fantasia
- Jännitys ja seikkailu
- Lasten tietokirjat
- Tyttökirjat
- Hevoskirjat
- Muut nuorten romaanit
Myös täällä:
- Scifi ja fantasia
- Käännetty kaunokirjallisuus
- Suomenkielinen kaunokirjallisuus
- Runous
- Ulkomaiset dekkarit ja jännitys
- Englanninkielinen kaunokirjallisuus
- Elämänkerrat ja muistelmat
- Kotimaiset dekkarit ja jännitys
- Novellikokoelmat ja muut kokoelmateokset
- Muu vieraskielinen kaunokirjallisuus
- Ruotsinkielinen kaunokirjallisuus
- Historialliset romaanit
- Romantiikka
- Liiketalous
- Taide
- Yhteiskunta ja politiikka
- Psykologia
- Lääketiede ja terveys
- Kasvatustiede
- Sanakirjat ja kielitiede
- Filosofia
- Rajatieto
- Sotahistoria
- Maantiede ja kansatiede
- Oikeustiede
- Eläimet
- Historia
- Tähtitiede, fysiikka ja matematiikka
- Uskonto
- Muut tietokirjat
- Kasvit
- Kalastuslehdet ja -kirjallisuus
KAIKKI KIRJAT:
- Harrastekirjallisuus
- Kaunokirjallisuus
- Lasten ja nuorten kirjallisuus
- Lehdet
- Lukion oppikirjat
- Muut oppikirjat
- Sarjakuvat
- Tietokirjallisuus
- Muut
Sarjakuvat
- Muut suomenkieliset albumit
- Huumori
- Toiminta ja seikkailu
- Muut vieraskieliset albumit
- Aku Ankka -lehdet
- Manga
- Aku Ankka -taskukirjat
- Lännensarjat
- Muut suomenkieliset lehdet
- Musiikki
- Dokumentit
- Draama
- Jännitys
- Lastenelokuvat
- TV-sarjat
- Komedia
- Musiikki
- Jännitys
- Sota ja western
- Elokuvakirjat
KAIKKI Osastot:
- Kirjat ja lehdet
- Musiikki
- Elokuvat
- Keräily
- Ajoneuvot
- Koti
- Antiikki
- Tietotekniikka
- Harrastukset
- Taide ja design
- Kauneus ja terveys
Lyhenteitä:
SKP= sidottu kovakantinen kansipaperit
sid= sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)
nid = nidottu, pehmeäkantinen
Kierre / Rengasselkä= Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym
Pokkari= Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä
OMISTE= omistajan nimi tai onnittelu kirjan alussa ns. esisivulla
KP= Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän
UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki) = Uuden veroinen
HYVÄ + / - plus tai miinus
CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se jukaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.
Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa.
Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa.
Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa.
JOS ON KOVA KIIRE = KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi päivinä maksun saavuttua (sait palautteen) voi venyä pidempäänkin. Huomio viikonloput ja juhlapyhät.
Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa (alhaalla).
Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen N I M I.
Ei postin paketti automaattia lähellä/käytössä.
Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.