Kuvaus

Pehmeäkantinen kirja, painovuosi 1970

Millaista oli olla suomalaisena sotilaana Neuvostoliiton riveissä?

Haavoittunut mies joutuu vangiksi kaukana vihollisen linjojen takana. Rasitusten, nälän ja loputtomien kuulustelujen heikentämänä hänet suljetaan vankileiriin odottamaan kuolemaansa. Kun häneltä kysytään, olisiko hän valmis tekemään pieniä palveluksia Neuvostoliitolle vastineeksi kunnon aterioista ja haavojen hoidosta, häenllä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin myöntyä.


Sorokan koulutuskeskuksessa hänestä tehdään desantti. Suomalaisessa sotilaspuvussa ja suomalaisin asein varustettuna hänet pudotetaan eräänä syysyönä kolmen muun desantin kanssa laskuvarjolla suon laitaan lähelle kotiseutuaan. Siitä alkaa desantin taival, joka tavallisesti päättyy kiinnijoutumiseen, pikakuulusteluun ja teloitukseen.

Onni Palaste on haastatellut suomussalmelaista kersanttia ja kirjoittanut muistiin uskomattoman kertomuksen, jossa sota nähdään harvinaisesta näkökulmasta. Sellaisena kuin sen koki henkiriepunsa puolesta kamppaileva sotavanki, vihattu ja halveksittu desantti, useimpien mielestä isänmaan petturi.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 98 vrk 20 h 7 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4 € Sulkeutuu 98 vrk 20 h 7 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.