OVAT MUISTOJEMME LEHDET KUOLLEET Pentti Saarikoski 1964 H+
Kuvaus
Kansi paperi puuttuu
EI Merk.
kovakansi sidottu
aivan aavistus vinossa sidos
oikein siisti ja tiukka muuten
Wikinäää:
Ovat muistojemme lehdet kuolleet on Pentti Saarikosken kokeellinen kollaasiromaani, joka koostuu aiempien tekstien katkelmista ja sitaateista. Siinä myös kohdataan satunnaisia ihmisiä ja televisiosta tulee ohjelmavirtaa. Myös kirjailijan huomiot ovat satunnaisia, kuten "liikenneympyrässä nuolet ajavat toisiaan takaa".[1] Teoksesta on otettu toinen painos 2012 (Otava).
Romaanin keskeisen osan muodostivat otteet Saarikosken isän Simo Saarikosken päiväkirjoista Aunuksen retken ajoilta vuonna 1919.
Kirjallisuudentutkija Markku Eskelisen mielestä "Saarikoksen romaanissa erilaisten materiaalien törmäykset ovat vaimeita ja jännitteettömiä", eikä Eskelinen löydä siitä parhaita kollaasiromaaneja hallitsevaa vaikeutta käsittää teosta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Eskelinen pitää tätä teosta ja kolmea muuta Saarikosken proosateosta Suomen ensimmäisinä julkkiskirjailijakirjoina, joissa idoli kertoo faneilleen kuulumisistaan
Ulkoasu
162 sivua
Kieli
suomi
Alkuteoksen kieli
suomi
Huomautukset
Lisäpainokset: 2. p. 1964.
JulkaistuHelsinki : Otava 1964.
Pentti Saarikoski
- Jos haluat useamman: 7€ Kuluilla = R A J A T O N määrä Kirjoja / CD / DVD ym painoon, KPL määrään tai kokoon katsomatta.
- Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
- Paketille myös NOUTO = OK
- TEE PAKETTI alhaalla Kaikki linkit
- TÄMÄN kohteen kulut PELKÄSTÄÄN löydät : Maksaminen ja toimitus
+50€ (yli) ostokset ILMAN KULUJA !
Etsitkö jotain ? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:
TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini:
- Scifi ja fantasia
- Käännetty kaunokirjallisuus
- Suomenkielinen kaunokirjallisuus
- Runous
- Ulkomaiset dekkarit ja jännitys
- Englanninkielinen kaunokirjallisuus
- Elämänkerrat ja muistelmat
- Kotimaiset dekkarit ja jännitys
- Novellikokoelmat ja muut kokoelmateokset
- Muu vieraskielinen kaunokirjallisuus
- Ruotsinkielinen kaunokirjallisuus
- Historialliset romaanit
- Romantiikka
- Liiketalous
- Taide
- Yhteiskunta ja politiikka
- Psykologia
- Lääketiede ja terveys
- Kasvatustiede
- Sanakirjat ja kielitiede
- Filosofia
- Rajatieto
- Sotahistoria
- Maantiede ja kansatiede
- Oikeustiede
- Eläimet
- Historia
- Tähtitiede, fysiikka ja matematiikka
- Uskonto
- Muut tietokirjat
- Kasvit
- Kalastuslehdet ja -kirjallisuus
LASTEN & NUORTEN:
- Lasten kuvakirjat
- Lasten romaanit
- Scifi ja fantasia
- Jännitys ja seikkailu
- Lasten tietokirjat
- Tyttökirjat
- Hevoskirjat
- Muut nuorten romaanit
Myös täällä:
Harrastekirjallisuus
- Kotitalous ja keittokirjat
- Käsityöt ja askartelu
- Kuvataide ja valokuvaus
- Musiikki
- Liikunta ja urheilu
- Elämäntapa
- Sisustus ja rakentaminen
- Kotieläimet ja lemmikit
- Elokuva
- Matkailu
- Autot
- Puutarhanhoito, kasvit ja sienet
- Veneily ja purjehdus
- Metsästys, kalastus ja erä
- Ajoneuvot (muu kuin auto)
- Tekniikka
- Tietotekniikka
KAIKKI KIRJAT:
- Harrastekirjallisuus
- Kaunokirjallisuus
- Lasten ja nuorten kirjallisuus
- Lehdet
- Lukion oppikirjat
- Muut oppikirjat
- Sarjakuvat
- Tietokirjallisuus
- Muut
KAIKKI Osastot:
- Kirjat ja lehdet
- Musiikki
- Elokuvat
- Keräily
- Ajoneuvot
- Koti
- Antiikki
- Tietotekniikka
- Harrastukset
- Taide ja design
- Kauneus ja terveys
- Muut tallenteet DVD + CD ym
Lyhenteitä:
SKP= sidottu kovakantinen kansipaperit
sid= sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)
nid = nidottu, pehmeäkantinen
Kierre / Rengasselkä= Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym
Pokkari= Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä
OMISTE= omistajan nimi tai onnittelu kirjan alussa ns. esisivulla
KP= Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän
UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki) = Uuden veroinen
HYVÄ + / - plus tai miinus
CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se jukaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.
Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa.
Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa.
Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa.
JOS ON KOVA KIIRE = KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi päivinä maksun saavuttua (sait palautteen) voi venyä pidempäänkin. Huomio viikonloput ja juhlapyhät.
Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa (alhaalla).
Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen N I M I.
Ei postin paketti automaattia lähellä/käytössä.
Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.