Kuvaus

Alkuperäisnimi:  Occupation

 

Taistelun yhdisti heidät, jälkiseuraukset repivät heidät erilleen
Voimakas ja vaikuttava draama, joka seuraa kolmen brittisotilaan elämää Basran miehityksen ensi hetkistä huhtikuussa 2003 aina nykyhetkeen asti. Palkittujen Life on Mars, Erikoisjoukkue ja Kelmien kerho draama-sarjojen tekijöiden Paluu helvettiin tutkii samasta rykmentistä lähtöisin olevien kolmen kaveruksen henkilökohtaisia polkuja ja kuinka he päättävät palata Basraan eri syistä. Osallistuttuaan miehitykseen ja autettuaan loukkaantunutta pikkutyttöä lentämään takaisin Manchesteriin hoidettavaksi, Danny, Mike ja Hibbs päättävät kaikki palata takaisin keskelle Basran kaaosta. Danny suurten tienestien toivossa, Mike rakkauden ja Hibbs koska hän uskoo intohimoisesti tehtävään maan uudelleen rakentamisesta ja irakilaisten auttamisesta. Lahkojen välisien konfliktien kasvaessa Irakissa ja maan tulviessa yhdysvaltain miljardeista dollareista, kaveruksien erilliset mutta yhteen kietoutuneet tavoitteet rikkauksista, rakkaudesta ja aatteista määrittelevät heidän elämänsä lisäksi myös heidän käsityksensä sodasta sekä itse Basran miehityksestä.

 

Näyttelijät
James Nesbitt
Stephen Graham
Warren Brown
Nonso Anozie
Lubna Azabal
Monica Dolan
Emmanuel Ighodaro
Yigal Naor
Stephen Bent
Anna Jaskolka
Lewis Alsamari
Laura Donnelly
Adam Beresford
Khalid Laith
Greg Kelly
Charlotte Wakefield
Omar Berdouni

 

Kesto:
2 Tuntia 54 min

Tekstitys:
Suomi, Ruotsi

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 102 vrk 10 h 51 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7 € Sulkeutuu 102 vrk 10 h 51 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.