Kuvaus

  • Sirpa Talka muistetaan muhkeasta kakkukirjasta Tee hyvä kakku (2006), jota kiitettiin innostavaksi ja monipuoliseksi. Samat mainesanat pätevät Talkan uuteen teokseen, nyt mukana vain on makeiden leivonnaisten lisäksi ehtaa kotiruokaa. Perheen ruokavuosi on läpikotaisin kotimainen ruokakirja. Se on jaettu neljään osaan vuodenaikojen mukaan ja kunakin sesonkina keskitytään sille tyypillisiin ruokiin ja hyviin raaka-aineisiin. Ruokavuoden aikana käytetään laaja-alaisesti lihaa eri muodoissaan, juureksia keitoissa ja lisukkeina, sieniä, kalaa ahvenesta loheen, paljon vihanneksia ja yrttejä. Supisuomalaisuutta kirjassa edustavat joka kodin ateriarepertuaariin kuuluvat karjalanpaisti, siskonmakkarakeitto, janssoninkiusaus, mokkapalat ja mansikkakakku. Reilu ja rento linja jatkuu hernerokalla, pyttipannulla ja jauhelihakastikkeella. Pyhinä herkutellaan sherrykantarelleilla, kylmäsavusiialla, lohipiiraalla ja tuulihatuilla. Taitavasti Talka ottaa myös vaikutteita muista maista, kuten Italiasta, Kreikasta ja Amerikasta. Hän uudistaa tuttuja ohjeita maistuvammiksi jalostaen pannukakun valkosuklaalla, sein sinapilla ja lihapullat fetajuustolla. Poroakin käytetään mukavasti uudella tavalla teeleivissä ja pastan kera. Vaihtelevuutta perheen aterioihin etsivä kotikokki löytää kirjasta erinomaisen valikoiman arkeen sopivia ruokia, jotka valmistuvat puolessa tunnissa. Teoksessa on muistettu myös välipalat ja kesäiset mökkiherkut eikä kirja jätä juhlien suunnittelijaakaan pulaan. Ohjeissa Talka välttää tiukkapipoisuutta ja kannustaa käyttämään valmiita kastikkeita tai pakasteita tarpeen vaatiessa. Hyvää ruokaa voi tehdä vähällä vaivalla - turhia nipottamatta!

LOPPUUN MYYTY

  •  
  • Perheen ruokavuosi / Sirpa Talka ; [kuvat: Sirpa Talka ...].
  • Kieli:suomi
  • Julkaistu:[Helsinki] : WSOY, 2008
  • Painettu/Valmistettu:(Hämeenlinna : Karisto)
  • Ulkoasu:136 s. : kuv. ; 25 cm.
  • ISBN:978-951-0-34156-8 (sid.)
  • Asiasana:ruokaohjeet (ysa) 
    keittokirjat (ysa) 
  • 7€  KULUILLA MUUTAKIN (max 32 kg)
  • TEE PAKETTI alhaalla linkit

 

 

 

 

 

  • MUUT SAMAN OSASTON KIRJANI (harraste, rajaa sivusta tarkemmin )

  •  

http://www.huuto.net/hakutulos/category/683/sellernro/590510

 

TEE PAKETTI  yhdistän kulut, myös Huuto paketti käytössä.

Harrastekirjallisuus 

KAIKKI KIRJAT:

Vakio viestipohja:

Lyhenteitä:

SKP = sidottu kovakantinen kansipaperit

sid = sidottu, kovakantinen ( harvoin myös pehmeä kantinen ) joko kuvakansi tai kansipaperiton ( mainittu)

nid =  nidottu, pehmeäkantinen 

Kierre / Rengasselkä = Reijitetyt sivut metalli/ muovi kierteessä kiinni, sivuja voi kääntää vapaasti ympäri ym

Pokkari = Pocket eli taskukokoinen, usein ns massajulkaisu marketteihin ym kaikki nidotut EI näitä

OMISTE =  omistajan nimi tai onnittelu kirjan alussa ns. esisivulla

KP= Kirjaston poisto kirja, voi olla muovitettu, leimoja ym, vanhoissa/ koulujen tai laitosten vähemmän

UV / UUS / UUSI- (mukana - miinus merkki)  = Uuden veroinen HYVÄ + / -  plus tai miinus 

CD tai DVD + / - = + plus tarkoittaa ON MUKANA ja miinus EI mukana, jos ei mainittu erikseen ilmoituksessa sitä EI ole mukana vaikka se jukaisuun tai sarjaan kuuluisikin. Levyt usein saa jälkeä kovasta muovitaskusta, kuljetuksessa tms vaikka olisivat olleet poistumatta kuoristaan alusta asti.

 

Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa. Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa. Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä.

Huomioi huutaessa toimituskulut ei välttämättä vastaa postituskuluja.

Ei lisää maksettavaa.


Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa ( alhaalla).
Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen NIMI.

Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

7 €
tai
Sulkeutuu 42 vrk 6 h 18 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

7 € Sulkeutuu 42 vrk 6 h 18 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.