Kuvaus

Ummagumma on Pink Floydin vuonna 1969 julkaisema tupla-albumi. Albumin ensimmäinen levy sisältää konserttiäänitykset yhtyeen keskeisimmistä 1960-luvun lopulla soittamista kappaleista. Se äänitettiin Manchesterissa College of Commercessa 2. toukokuuta 1969 ja Birminghamissa Mother's Clubilla 27. huhtikuuta 1969.

Ummagumman livelevyn aloittavaa "Astronomy Dominea" käytettiin vahingossa vuonna 1974 julkaistun A Nice Pair -kokoelman (joka sisältää yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia yksissä kansissa) brittiversion The Piper at the Gates of Dawnin aloitusraitana alkuperäisen, vuoden 1967 studioversion sijasta.

Tuplan toisella, studiossa tehdyllä levyllä kukin yhtyeen jäsen vastaa yhdestä neljänneksestä musiikista eli se on eräänlainen soololevy. Sen mukaisesti ovat levyn kappaleetkin toisistaan poikkeavia. Roger Watersin akustisessa laulussa "Grantchester Meadows" kuullaan taustalla koko kappaleen ajan kestävää kiurun laulua ja ajoittain muitakin luonnonääniä. Nick Masonin, levyn päättävä kolmiosainen "The Grand Vizier's Garden Party" on alun ja lopun huiluteemaa lukuun ottamatta pääosin eri lyömäsoittimien hallitsema. Huilua kappaleella soittaa Masonin silloinen puoliso Lindy Mason[2]. Richard Wrightin levyn aloittavassa, neliosaisessa "Sysyphuksessa" ovat pääosassa mellotron ja piano ja David Gilmourin "A Narrow Wayssa" taas kitarat. Studiolevyn musiikki on melko kokeellista ja tyyliltään avantgardea ja sävellykset Watersin osuutta lukuun ottamatta ovat moniosaisia.

Ummagumma oli ensimmäinen Pink Floyd -levy, joka pääsi sadan myydyimmän levyn joukkoon Yhdysvalloissa.

2-CD-boksi on uudenveroinen. Mukana boxissa on kaksi erillistä levyä: live ja studio sekä erilliset hienot bookletit. Mukana myös juliste.  Kun ostosumma näkyy tililläni, panen heti levyn postiin, posti- ja pakkauskulut Suomeen helposti-kuoressa kuplamuovin kera  3,45 e. (International delivery available to Europe, postal charge 6 euros, other countries 6 euros). Myös nouto mahdollinen. Otan pian yhteyttä, kun kaupankäynti on päättynyt. Koetetaan hoitaa maksut 7 päivän sisällä kohteen sulkeutumisesta.

Voit myös ehdottaa hintaa yksityisviestin kautta, jos haluat nopeampaa kauppaa tai muutosta lähtöhintaan.

Maksu myös mobilepaylla onnistuu: 050 530 6794

Kannattaa huutaa useampia kohteita. 3,45 euron maksulla kulkee 2 normaalipaksuista cd-levyä tai 4 normaalipaksuista cd-singleä tai 2 kasettia. 4 normaalipaksuista cd-levyä kulkee 5,8 euron postimaksulla.  Useampi LP-levy kulkee 6,85 euron maksulla huutopakettina, joka on halvin LP-levyjen lähettämistapa. Muistetaan myös palautteet puolin ja toisin.

KAPPALELISTA:

Disc: 1 (LIVE)

1Astronomy Domine

2Careful With That Axe, Eugene

3Set The Controls For The Heart Of The Sun

4A Saucerful Of Secrets

Disc: 2 (STUDIO)

1Sysyphus: Part One

2Sysyphus: Part Two

3Sysyphus: Part Three

4Sysyphus: Part Four

5Grantchester Meadows

6Several Species Of Small Furry Animals Gathered Together In A Cave And Grooving With A Pict

7The Narrow Way: Part One

8The Narrow Way: Part Two

9The Narrow Way: Part Three

10The Grand Vizier's Garden Party: Part One (Entrance)

11The Grand Vizier's Garden Party: Part Two (Entertainment)

12The Grand Vizier's Garden Party: Part Three (Exit)

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Lähtöhinta:
9 €
Sulkeutuu 13 vrk 11 h 54 min
tai 5 minuuttia viimeisen tarjouksen jälkeen.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria
Lähtöhinta 9 € Sulkeutuu 13 vrk 11 h 54 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.