Kuvaus

Pirjo Hassinen: VOIMANAISET. 1996 Otava. 231-sivuinen sidottu kirja, ehjä ja siisti, ei kansipaperia, kannen sisäpuolella pieni tarran jälki, lopun tyhjälle välilehdelle liimattu kansipaperin takasivun selostus kirjasta, ei (muita) merkintöjä.

Voimanaiset (1996) on Pirjo Hassisen neljäs romaani. Nainen on aurinko, mies on kuu, hän oli sanonut. - Kuu saa vaikka pudota radaltaan, se ei maailmoja kaada. Mutta jos aurinko sammuu... Julia on kolmikymppinen naimaton nainen, jolla on kaksi äitiä, molemmat yhtä läheisiä. Sisarukset Tuula ja Irja ovat aina asuneet yhdessä, ja kumpikin on seurustellut miehen kanssa, josta tuli Julian isä. Pehmeän, tahdottoman äitinsä ja dominoivan tätinsä kasvattama Julia on opetettu riittämään joka suhteessa itselleen. Sitten Julia kohtaa uudelleen nuoruutensa ihastuksen, jolla oli aikanaan tarjota vain lumihankea ja kuolemaa... Voimanaiset on romaani vahvuudesta, josta tulee pakovarma vankila, rakkaudesta ja vapaudesta. Mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin kompromissi. Pirjo Hassinen on kirjoittanut jälleen vaikuttavan, intohimoisen ja rehellisen tulkinnan naisen elämästä. Teos on ilmestynyt tsekiksi 1998.

Monisyinen, eroottinen ja psykologinen aikuisten satu.” - Helsingin Sanomat

Pirjo Hassinen (s. 1957 Kuopio) on jyväskyläläinen päätoiminen kirjailija. Hän on opiskellut Jyväskylän yliopistossa valtio-oppia ja filosofiaa. Pirjo Hassinen on maaginen kertoja, aistivoimaisen kuvauksen mestari, tunnelman luoja, ympäristön tarkkailija. Hän on saanut mm. Savonia-palkinnon 1995, Kiitos kirjasta -mitalin 2001, kirjallisuuden valtionpalkinnon 2001 ja Suomi-palkinnon 2004. Hänen teoksiaan on käännetty latviaksi, norjaksi, saksaksi, tsekiksi ja turkiksi. Pirjo Hassinen on julkaissut romaanit Joel (1991), Yön kentät (1992), Ennustaja (1994), Voimanaiset (1996), Viimeinen syli (1998), Mansikoista marraskuussa (2000), Jouluvaimo (2002), Kuninkaanpuisto (2004), Isänpäivä (2006), Suistola (2007), Sano että haluat (2009), Rouva (2011) ja Popula (2012) sekä kirjailijanimellä Birgitta Hurme historialliset rakkausromaanit Toukokuun kreivi (1992), Kiveen hakattu sydän (1994) ja Lootuslampi (1996) sekä teoksen Kuumia tunteita (2003).

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 96 vrk 22 h 46 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 96 vrk 22 h 46 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.