Pirjo Manninen: ELÄMÄÄ OLLIN KANSSA tai Tytti Parras: TURKKI

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

1. Pirjo Manninen: ELÄMÄÄ OLLIN KANSSA. Kansi: Sinikka Koskimäki. 1971 Kirjayhtymä. 152-sivuinen sidottu kirja, kansipaperin nurkissa vähän kulumaa (ks. kuva), itse kirja ehjä ja siisti, kannen ja esilehden väliselle tyhjälle lehdelle kirjoitettu ’T:lle jouluna -71’, ei muita merkintöjä.

Elämää Ollin kanssa (1971) on opiskelija-avioparin arjen humoristinen kuvaus. Ollin kaltaisia velikultia on joukossamme paljonkin. Mutta vasta Pirjo Manninen on vienyt hänet kirjoihin ja kansiin. Ja hän on tehnyt sen niin, että on samalla itse paljastanut olevansa aito ja aikamoinen humoristi.

”Hilpeä romaani kuvaa nuorenparin elämää 1960–70-luvun vaihteen Helsingissä. Paulan elämään Ollin kanssa kuuluvat olennaisesti parapsykologiasta innostuneelta Thyra-tädiltä peritty keinutuoli, jolla on kevyt keinua niin Senaatintorilla kuin Säätytalon puistossa, persoonalliset tuttavuudet ja ennen kaikkea tarinat, joita Olli intoutuu vaimolleen kertomaan mitä moninaisimmista asioista. Paulan ja Ollin elämää tarkastellaan lempeän huumorin läpi. Elämää Ollin kanssa onkin täysverinen hyväntuulen kirja.” – Tuija Lassila, Sanojen aika

Pirjo Manninen (s. 1936 Helsinki) on filosofian maisteri, opettaja ja kirjailija. Hän toimi Arkadian yhteislyseon englannin kielen vanhempana lehtorina 1962–77 ja Suomen Kansallisteatterin tiedottajana 1978–2001. Pirjo Manninen on julkaissut teokset Käytös kiitettävä 10 (1970), Elämää Ollin kanssa (1971), Rakas Juulia (1972), Pihlajan oksassa paperilyhty (1974), Rakkaus talvella (1977) ja Antonia ja irlantilainen kevät (1981).

2. Tytti Parras: TURKKILAINEN SATULA. 1976 Otava. 265-sivuinen sidottu kirja, täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä, ei kansipaperia.

Turkkilainen Satula (1976) on Tytti Parraksen kolmas romaani. Se on nimetty keskeisen tapahtumapaikan mukaan: Turkkilainen Satula on hotelli-ravintola Pohjois-Saksassa. Se on jo nähnyt loistoaikansa, siitä oli tullut "kolmannen luokan yökuppila, jossa henkilökunta puijasi paitsi asiakkaita myöskin itseään uskottelemalla jatkavansa ravintolaperinnettä". Ravintolaa yrittää pitää suomalaissyntyinen Raili, saksalaisen miehensä kuoltua, apunaan kreikkalainen Livanos, yksi lukemattomista siirtotyöläisistä. Raili juopottelee salaa, Livanos on tympääntynyt, tanskalainen tarjoilijatyttö katkeroitunut, ja asiakkaat ovat yhtä rapistuneita kuin koko rakennus. Tähän ympäristöön tulee tarjoilijaharjoittelijaksi Anja, "hiljainen ja arka, luut heti ihon alla". Hänen taakseen Suomeen jää perhe: isä, täti, sisar ja ennen kaikkea tämän mies, joka pyörittää kumpaakin sisarusta miten tahtoo. Anjan elämä kiteytyy repliikkiin: "Mua muuta kun heitelty edestakasin, kukaan ota mua tosissaan." Anjan ensimmäisenä iltana Turkkilaisessa Satulassa on hiljaista: osa tiloista on vuokrattu hautajaisia varten. Kunnes ravintolasaliin saapuu pari asiakasta, ja alkaa tapahtua. Sinä yönä nousee myrsky, joka aikanaan on ehtivä Anjan perässä Suomeen, myrsky, joka puhaltaa myös läpi ihmissuhteiden, vaikeiden, kun on kyse elämän sikseen jättämistä ihmisistä. Usein heidän ainoana seuranaan ovat muistot, elävämmät kuin parhainkaan nykyisyys.

”… Tytti Parras maalaa vahvoin verbaalisin värein. Ravintolan tympeän ahdistunut tunnelma, hautajaisvalmistelut, raisu baaritappelu, myrsky-yö, jona nuori suomalainen tarjoilijatyttö katoaa palatakseen kotiin Suomeen, muovaavat väkevätehoisia taustoja ihmisten hapuileville yrityksille tavoittaa toisiaan, sijoittua johonkin. Toinen jakso romaanista kuvaa Suomeen palaavan tytön perhetaustaa ja hänen uutta yritystään juurtua kotiin, josta hän oli Saksaan lähtenyt. (…) Kerronnassa itsessään on tehoa ja raisua ilmaisun voimaa.” – Kerttu Manninen

3. Tytti Parras: VIERAS. 1992 Otava (toinen painos). 222-sivuinen sidottu kirja, kansipaperissa repeämiä, itse kirja täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Vieras (1992), Tytti Parraksen kuudes romaani, on kuvaus kahden ihmisen purjehdusmatkasta, matkasta vahvasti tuntuviin ja ongelmallisiin muistoihin. Kaksi ihmistä samassa veneessä. Parinkymmenen ikäinen poika ja aikuinen nainen, pojan mielestä vanha. Ties miksi ja mihin matkalla; kummallakin omat asiansa mietittävinä. Väärinkäsityksiä syntyy koko ajan, mutta kumpikin kunnioittaa toisensa yksityisyyttä. Tarinassa niin kuin Parraksen kielessäkin on monta tasoa, se on terävää ristiaallokkoa, vaahtoa ja pärskettä, tyyntä myrskyn edellä.

"Vieras (1992) kuvaa purjehdusmatkaa, jonka tekevät aikuinen nainen ja nuori poika. Romaani kävisi hyvin purjehtijan oppi- ja sanakirjasta. Lukija tutustutetaan sellaisiin kuin ykkös- ja kakkosgenua, myrskyflokka, flooperi, spinaakkeri, Romaanin poika on nuori, uhmakas stadin jätkä omine slangeineen. Kertojana on vuoroin nainen, vuoroin poika." (Eliaskirjailijat)

Tytti Parras (s. 1943 Helsinki) vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa Lohjalla. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Lohjan yhteislyseosta 1963 hän opiskeli lehdistö- ja tiedotusoppia Tampereen yliopistossa. Parras asui Tampereella vuoteen 1991, jolloin muutti Helsinkiin. Esikoisromaani Jojo (1968) kuvasi 1960-luvun opiskelijaelämää Tampereella ja siinä palattiin myös Parraksen omiin lapsuudenmuistoihin. Seuraavan romaanin Rakkaat (1970) aiheena on tamperelaisten nuorten aikuisten elämä. Parraksen muut romaanit ovat Turkkilainen satula (1976), Pieni hyvinkasvatettu tyttö (1978), Pensionaatti (1984) ja Vieras (1992).