Kuvaus

Laadukkaat italialaiset Primigi-kävelykengät kokoa 26 (pieni koko). Kengät on tuotu Italiasta ja ovat tummansinistä mokkanahkaa, irrotettavat sisäpohjalliset myös nahkaa ja antibakteeriset. Lisäksi niissä on kantapäissä iskunvaimennin. Pitävät pohjat taitavat olla kumia?). Erinomaiset kengät kesään tai välikauteen.

  

Irrotettavan sisäpohjallisen mitta: n. 16,5 cm (+kantapään kaarre 0,5 cm).

 

KUNTO: Kenkiä on käyttänyt vain yksi lapsistani parempina kenkinään. Pohjista ja sisäpohjallisesta näkee, ettei näitä ole paljon käytetty, mutta valitettavasti mokkanahkaan on etenkin kenkien kärkiin tullut kulumajälkiä (varmaan näillä on kontattu leikeissä lattialla).

On taas tullut aika tuulettaa vaatekaappeja. Tyhjennän vähitellen neljän lapseni vaatekaapeista ylimääräisiä ja pieneksi käyneitä syys- ja talvivaatteita.

 

Rakastan kauniita, kalliita ja tietysti aitoja merkkivaatteita, joista meillä myös pyritään pitämään hyvää huolta. Vaatteet pestään aina nurinpäin oikeanlaisilla pesuaineilla ja kuivataan narulla tai tasolla. Huuhteluaineita ei käytetä! Vaatteet säilytetään aina lämpimässä sisätiloissa. Huuto.netissä pyrin myymään vain priimakuntoista tavaraa, joten myymäni vaatteet ovat olleet yleensä vain yhdellä lapsella tai muuten vähäisessä käytössä (ellen toisin mainitse). Kuvat saattavat vääristää, joten pyrin kuvailemaan tuotteet ja niiden kunnon huolellisesti. Luethan kuvauksen huolellisesti, jotta ei tulisi pettymyksiä. Tarkistan vaatteet aina päivänvalossa, jotta huomaisin pienimmätkin virheet, mutta joskus saattaa jäädä jotain oleellista huomaamatta. Mikäli näin olisi sattunut käymään tai kuvauksessani on virhe, otathan yhteyttä minuun sähköpostitse niin selvitetään asia! Käytettyjen vaatteiden lapuissa saattaa lukea lapseni nimi. Herkkänenäisille tiedoksi, että asumme vanhassa puutalossa :)

 

Luokittelen tuotteiden kunnon seuraavalla tavalla:

 

Uusi = käyttämätön. Tuotetta saattaa olla sovitettu ja se on mahdollisesti käyttöönottopesty, mutta pesu mainitaan kuvauksessa.

 

Uudenveroinen = tuotteen rinnalle voisi tuoda saman tuotteen suoraan kaupan hyllyltä, eikä tuotteiden välillä näkyisi huomattavaa eroa. Tuotetta saattaa olla kuitenkin käytetty jonkun kerran.

 

Erittäin hyvä kunto = ei täysin uutta vastaava eli jonkin verran käytön jälkeä saattaa olla näkyvissä, mutta tuote on kuitenkin siisti ja ehjä. Kengät yleensä luokittelen tähän kategoriaan, sillä en myy huuto.netissä kuin parempina kenkinä käytettyjä kenkiä, mutta kenkiinhän valitettavasti tulee helposti käytönjälkiä jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen.

 

Hyvä kunto = tuotetta on käytetty ja käytön- ja pesunjälkeä on jo tullut jonkin verran. Sellaisia tuotteita, jotka ovat kovin tahraisia tai rikkinäisiä tai joita on käytetty ulkoleikeissä, en yleensä myy Huuto.netissä.

 

Huom! Tämä huutokauppa koskee vain otsikon tuotetta. Muut kuvissa mahdollisesti näkyvät esineet/vaatteet ovat rekvisiittaa tai tulossa myyntiin omina kohteinaan.

 

Ostaja maksaa kohteen postikulut tai noutaa tuotteen. Mieluiten lähetän tavarat Postin Huutopakettina, ks. postikulut täältä: https://www.huuto.net/ohjeet/huutopaketti. Muutoin toteutuneiden postikulujen mukaan.

 

 

Katsothan muutkin kohteeni: tulossa paljon vähän käytettyjä eurooppalaisia huippumerkkejä isommille tytöille ja pienille pojille!!

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korotonta maksuaikaa ostoksille

Ensimmäinen kuukausi on aina täysin kuluton ja koroton uudelle asiakkaalle. Voit maksaa luoton pois heti tai halutessasi joustavasti enintään 36 erässä.

  • Avaa hakemus ja kirjaudu pankkitunnuksin
  • Täytä hakemus ja siirrä tilillesi tarvittava summa
  • Maksa ostokset

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

20 €
Sulkeutuu 58 vrk 22 h 25 min
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 1 palautepistettä.

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

20 € Sulkeutuu 58 vrk 22 h 25 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.