Ilmoitus on sulkeutunut
Psycho BD 100th anniversary collector's series
Kuvaus
Psyko blu-ray
Suomi tekstitys.
100th anniversary collector's series.
Bonarit näkyy kuvassa kolme.
Hitchcockin kauhuklassikko.
Täydellinen.
Psyko (engl. Psycho) on vuonna 1960 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhu- ja psykologinen jännityselokuva, jonka on ohjannut Alfred Hitchcock. Sen pääosissa esiintyvät Anthony Perkins, Janet Leigh, John Gavin, Vera Miles ja Martin Balsam. Sen on käsikirjoittanut Joseph Stefano Robert Blochin samannimisen romaanin pohjalta.
Elokuva keskittyy syrjäiseen motelliin päätyneen, työnantajaltaan rahoja kavaltaneen, sihteeri Marion Cranen (Leigh) ja motellin häiriintyneen omistajan Norman Batesin kohtaamiseen. Psyko sai alkujaan ristiriitaisen vastaanoton, mutta hyvä lipputulomenestys sai kriitikot harkitsemaan uudelleen, mikä johti suureen suosioon ja neljään Oscar-ehdokkuuteen.
Psykoa pidetään yhtenä Hitchcockin parhaista elokuvista, ja elokuvakriitikot ja -tutkijat kehuvat sitä elokuvataiteen työnä. Elokuva asetti uuden hyväksyttävyyden tason väkivallalle, poikkeavalle käytökselle ja seksuaalisuudelle amerikkalaisissa elokuvissa, ja sitä pidetään laajalti yhtenä ensimmäisistä esimerkeistä slasher-genressä.
Rooleissa
Anthony Perkins
6:29
Elokuvan traileri
Anthony Perkins … Norman Bates
Martin Balsam … etsivä Milton Arbogast
John Gavin … Sam Loomis
Vera Miles … Lila Crane
Simon Oakland … tohtori Fred Richmond
John McIntire … sheriffi Al Chambers
Frank Albertson … Tom Cassidy
Patricia Hitchcock … Caroline
John Anderson … Kalifornia-Charlie, autokauppias
Mort Mills … maantiepoliisi
Ted Knight … pidätysselliä vartioiva poliisi
Virginia Gregg, Jeanette Nolan, Paul Jasmin … Batesin äidin ääninäyttelijät
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.