Vantaan Antikvariaatti Oy
Olemme alan suurimpia toimijoita Suomessa. TUOTETIEDOISTA POIKETEN KIRJOJA EI VOI NOUTAA. Toimitamme tilatut tuotteet postin välityksellä hyvin pakattuina. Tiedustelut: huuto@vantaanantikvariaatti.fi, 050 362 6620.

Kuvaus

Raija Majamaa : J. V. Snellman - Valtioviisas vaikuttaja

J. V. Snellman loi pohjan suomalaisuudelle, jonka perustana on omakielinen kirjallisuus ja sivistys. Snellman korosti sitä, että jokaisen kansakunnan tuli omaa sivistysperintöään kehittämällä lunastaa paikkansa maailman kansojen joukossa. Uraauurtavia olivat Snellmanin ajatukset myös elinkeinovapaudesta, taloudellisesta liberalismista, liikenneyhteyksien parantamisesta sekä teollisuuden edistämisestä.

Snellman oli lannistumaton lehtimies: kansankiihottajan mielipiteet sysäsivät vauhtiin sekä aatteellisen suomalaisuusliikkeen että sen konkreettiset seuraukset eli kasvatuksen, koulutuksen, yliopistopolitiikan, kulttuurin ja talouselämän uudistukset. Omapäinen Snellman oli ylioppilaiden ihanne, kansallinen herättäjä, joka oli viranomaisten epäsuosiossa häneltä evättiin mielipiteittensä vuoksi yliopistollinen ura ja työsuhde toisensa jälkeen.J. V. Snellman - Valtioviisas vaikuttaja kuvaa mukaansatempaavasti Snellmanin työuraa, teoksia sekä yksityiselämää. Runsaasti kuvitetussa kirjassa valotetaan Snellmanin yksityistä kirjeenvaihtoa, joka kertoo 1800-luvun kulttuurivaikuttajista ja Snellmanin elämästä seitsemän lapsen isänä ja nuoren vaimon puolisona.

Takakannessa kaupan hintalappu.

Painovuosi: 2006
Painos: 1.
Sivumäärä: 138
Sidosasu: Nidottu, pehmeäkantinen
Kustantaja: SKS
Kieli: suomi

Toimitus: Posti / Nouto

Varastopaikka: 306

Kun tilaat kirjojamme Huuto.netin kautta, saat Huuto.netiltä vastausviestin, joka sisältää maksuohjeet. Pyydämme maksamaan tilauksen viestissä olevien ohjeiden mukaan; postikulut sisältyvät kirjan hintaan. Postitamme kirjan heti, kun suorituksesi näkyy tilillämme. Voit halutessasi myös noutaa kirjan liikkeestämme Myyrmäestä, mutta varmistathan ensin, että kirja on jo saapunut varastolta noudettavaksi.

Yhteydenpito ja tiedustelut: vantaan.huuto@antikka.net / 050 362 6620.

YRITYS

Vantaan Antikvariaatti Oy on alan suurimpia toimijoita Suomessa. Varastossamme on yli 100.000 kirjaa. Kirjojamme on myynnissä myymälässämme Myyrmäessä sekä Antikka.netissä ja Huuto.netissä. Osallistumme myös alan messuille.

Lisätietoja: Vantaan Antikvariaatti

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

18 €
Sulkeutuu 103 vrk 18 h 12 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

18 € Sulkeutuu 103 vrk 18 h 12 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.