Kuvaus

Rajarauhaa Suomen ja Euroopan puolesta : Rajavartiolaitos 1991-2009

Pohjonen, Juha

Otava 2009.

Suomen Rajavartiolaitos on kokenut historian suurimman muutosvaiheen. Neuvostoliiton hajoamisen myötä Suomi sai uusiksi rajanaapureiksi Venäjän ja Viron, ja Euroopan unioniin liittymisen jälkeen vuonna 1995 Rajavartiolaitos muuttui myös unionin pisintä ulkorajaa valvovaksi viranomaiseksi. Rajavartiolaitoksesta on tullut yksi keskeisistä sisäisestä turvallisuudesta vastaavista viranomaisista. Alkuperäislähteisiin ja haastatteluihin perustuva teos kertoo siitä prosessista, jonka myötä Rajavartiolaitoksesta on tullut rikoksia tutkiva, rajatarkastuksia tekevä, meripelastukseen panostava ja Itämeren ympäristövahinkoja torjuva monipuolinen turvallisuusviranomainen, jonka tärkeä tehtävä edelleen on myös valvoa Suomen rajoja.

Muut nimekkeet

Rajavartiolaitos 1991-2009

Ulkoasu

239 sivua : kuvitettu ; 26 cm

JulkaistuHelsingissä : Otava 2009.

Aiheet

Rajavartiolaitos.

Euroopan unioni.

EU-maat

historia

kansainväliset suhteet

poliittinen historia

rajaliikenne

rajavalvonta

Schengenin sopimukset

turvallisuus

viranomaiset

yhteiskuntatieteet

rajaturvallisuus

Neuvostoliitto

Suomi

Viro

LISÄÄ Lisätiedot

Juha Pohjonen

ISBN

978-951-1-24067-9 sidottu

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 54 vrk 16 h
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

6 € Sulkeutuu 54 vrk 16 h

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.