Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Renny Harlin: Jäätävä polte kirja, 1985, 1.painos, Kustannus 21 KY

Renny Harlinin ja Markus Selinin elokuvakäsikirjoituksen Arctic Heat - Jäätävä polte pohjalta kirjaksi kirjoittanut Hyeena Hämäläinen.

Hyväkuntoinen harvinainen pehmeäkantinen kirja, 177 sivua. Takakannessa vanha hintalappu.

Wikipedia:

Jäätävä polte (Yhdysvalloissa nimellä Born American, Englannissa nimellä Arctic Heat) on Renny Harlinin ohjaama elokuva, joka valmistui vuonna 1986.
Alun perin elokuvan pääosaan oli palkattu Chuck Norris, mutta kuvausten myöhästyessä tämä joutui perumaan sopimuksensa.[1] Norris ehdotti tilalle poikaansa Mike Norrisia, joka nähdäänkin pääosassa.

Suomessa Jäätävä polte kiellettiin kaksi kertaa sekä Valtion elokuvatarkastamossa että Valtion elokuvalautakunnassa raaistavana pidetyn väkivaltaisuutensa ja Neuvostoliiton vastaisen sisältönsä takia. Elokuvan yli 3,5 minuuttia leikattu versio hyväksyttiin esitettäväksi vasta Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 29. lokakuuta 1986. Suomen ensi-iltansa elokuva sai lopulta 19. joulukuuta 1986. Elokuva maksoi 16,7 miljoonaa markkaa, ja se oli siihenastisista suomalaisista elokuvista kallein.[4]

Viranomaiset vakuuttivat, että Valtion elokuvatarkastamo oli päättänyt esitys- ja levityskiellosta alun perin täysin itsenäisesti ja tämä säilyikin virallisena totuutena yli 20 vuotta. Kiellon alkuperästä paljastettiin kuitenkin uutta tietoa vuonna 2008 julkaistussa Juhani Suomen kirjassa Kohti sinipunaa. Kirjan mukaan Neuvostoliiton Helsingin-suurlähettiläs Vladimir Sobolev ilmoitti Suomen ulkoministeriöön niistä kielteisistä ulkopoliittisista vaikutelmista, jotka elokuvan salliminen saisi aikaan, ja vaati asiassa toimia[5]. Tarkastamo päätti lopulta elokuvan täyskiellosta raaistavuuden ja ulkopoliittisten syiden perusteella, vaikka elokuvan tarkastanut ulkoministeriön alivaltiosihteeri ei tiettävästi kieltämistä suositellutkaan. Elokuva julkaistiin Suomessa alkuperäisessä muodossaan DVD-formaatissa vasta vuonna 2006.



Ostajalle postikulut tai nouto.

Hakusanat: Hyeena Hämäläinen Markus Selin Jäätävä polte Arctic Heat Renny Lauri Mauritz Harjola painajainen Elm Streetillä 4 – Unien valtias, Die Hard 2 – vain kuolleen ruumiini yli, Cliffhanger – kuilun partaalla Deep Blue Sea Hollywood

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

20 €
Ilmoitus on sulkeutunut 4.4.2020 19:07
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.