Kuvaus

[AC1018]

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI.

Kuvanmukainen, hyvässä iskussa oleva lasten kuvitettu kirja.

Riitta Jalonen: Tyttö ja naakkapuu

Riitta Jalonen kirjoittaa lapsille samoin kuin aikuisillekin: herkkävireistä proosaa, jossa pienin keinoin kerrotaan suurista asioista. Pieni tyttö seisoo hiljaa isojen puiden alla ja ihmettelee puiden latvoissa keinuvia naakkoja. Tyttö katselee naakkojen lähtöä, kuuntelee puun sydämen lyöntejä ja ajattelee kuollutta isäänsä. Kaipuu, muistot ja uuden alun mahdollisuus vaihtelevat tytön mielessä ja vähitellen syntyy oivallus: "Muistoa ei unohda, vaikka sitä ei koko ajan ajattelisikaan. Se elää minun sisälläni ja kulkee mukana. Muisto ei koskaan lopu.

Tyttö ja naakkapuu kuvaa keskittyneesti lapsen elämän käännekohtaa, isän kuoleman aiheuttamia väistämättömiä muutoksia. Pienen tytön tunteet ja ajatukset kuljettavat hienoviritteistä kertomusta sisäisenä puheena: lapsi miettii elämänsä sattumuksia rautatieaseman isojen naakkapuiden alla äidin ostaessa matkalippuja uuteen paikkaan. Kun naakat yhtäkkiä lähtevät lentoon ja katoavat näkymättömiin, tyttö tietää, miltä puista tuntuu. Muistot isästä nousevat silmien eteen kuviksi.

Kuvittanut: Kristiina Louhi

2. painos

TAMMI Helsinki 

Painanut Abilgaard Grafisk, Tanskassa 2004

VOITTOHUUTO ja PK. 4,70e TILILLE ja PAKETTI POSTIIN.

PK.  on viitteellinen ja se veloitetaan ostohetkellä POSTI:N hinnaston mukaan. POSTI vain tuntuu nostavan hintoja niin tiheään, että kohteessa saattaa olla jo huudon päättyessä "vanha Postitus hinta" :-

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 2 vrk 3 h 37 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

3,50 € Sulkeutuu 2 vrk 3 h 37 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.