Kuvaus

[AC616]

KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI

Kuvanmukainen, TODELLA HYVÄSSÄ iskussa oleva kovakantinen ensipainos FANTASIA / SCI FI diggareille.

ANNA VAIKKA LAHJAKSI. 

KATSO MYÖS MUUT KOHTEENI, SILLÄ LAITAN NYT TÄNNE PALJON VASTAAVAA MATSKUA.

Ritva Toivola: RUOSTEUSVA

Anubis-planeetalle pudonneista Mustista meteoreista on vielä jäljellä suurin ja voimakkain. Se on piilotettuna rikkaan Oron kaupungin alle, jossa sen pahat voimat ovat saaneet valtaansa joukon ihmisiä. Mustien meteorien herrat valmistavat maanalaisessa kaupungissa rautamiehiä, joiden avulla meteori pyrkii hallitsemaan koko planeettaa.

Hopeaseppä on päättänyt tuhota meteorin ja kutsuu kaikki Sinihopean soturit taistelemaan sitä vastaan. Myös mamottipäällikön poika Ulmos saa kutsun ja purjehtiessaan Oroa kohti Ulmos tapaa Feean, Simpukkasaarelta kotoisin olevan tytön, joka osoittautuu myös Sinihopean soturiksi.

Lähestyessään Oroa nuoret alkavat epäillä, että he saapuvat sinne liian myöhään. Mustasta meteorista lähtöisin oleva ruosteusva on tunkeutunut kaupunkiin, rautamiehet partioivat kaduilla ja sieltä paenneet asukkaat kertovat kaupungista pelottavia asioita. Kukaan ei tiedä kuinka Hopeasepälle on käynyt.

Satu ja fantasia ovat tuotteliaan lasten- ja nuortenkirjailijan Ritva Toivolan ominta alaa. Ruosteusva on vaikuttava päätösosa kiitetylle fantasiatrilogialle, jonka aiempia osia ovat Turmankukka ja Rautalintu.

1. painos

TAMMI

Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2001

VOITTOHUUTO ja PK. 2.80e  TILILLE ja TUOTE POSTIIN.   

 

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 9 vrk 10 h 39 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

1,95 € Sulkeutuu 9 vrk 10 h 39 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.