Kuvaus

Eräänä päivänä, kevätesikkojen kukinnan ollessa lopuillaan, lähtee lauma villikaniineja liikkeelle Sandleforsin kedolta. Ihmiskunnan lähestyessä ketoa kanit päättävät etsiä uuden asuinpaikan. Pieni Viikka on aistinut vaaran ja tarmokkaasta Pähkinästä tulee johtaja. Ne ottavat mukaansa voimakkaan Isopään, runoilevan Voikukan, vitsiniekka Sinikellon ja lauman muita. Englannin vehreällä maaseudulla niitä odottavat tuntemattomat vaarat ja viholliset, sekä monenlaiset haasteet. Kulkiessaan seikkailusta ja vaarasta toiseen ne alkavat tajuta, että menneisyyden huoletonta ja turvallista maailmaa ei enää ole olemassa. Löytävätkö ne koskaan uutta kotiaan Ruohometsässä? ------------------------------------------------------------------- Ruohometsän kansa on eeppinen seikkailu, joka on ihastuttanut ihmisiä ympäri maailmaa. Kirja johon elokuva pohjautuu teki Richard Adamsista kuuluisan ja myi ennätysajassa yli viisi miljoonaa kappaletta. Monet ovat verranneet sen hienoa tarinaa ja henkilöhahmojen rikkautta kirjaan Taru sormusten herrasta. Kun BBC järjesti vuonna 2003 äänestyksen maailmanhistorian parhaista kirjoista, sijoittui Ruohometsän kansa 30 parhaan joukkoon. ------------------------------------------------------------------- Kannet : Suomi Puhe: Suomi ------------------------------------------------------------------- T.21.

Katso myös muut kohteeni linkeistä:

Draama

Jännitys

Komedia

Sota ja western

Toiminta

Kauhu

Kotimaiset

Scifi ja fantasia

TV-sarjat

Dokumentit

Lastenelokuvat

Kaukoitä

Musiikki

Urheilu

DVD - Muut

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 13 h 28 min 40 s
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

3 € Sulkeutuu 13 h 28 min 39 s

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.