Kuvaus

Romanttisen komedian helmiä / klassikkoja.

Tekstitys mm. suomeksi ja ruotsiksi.

Kaunis Sabrina (Sabrina) on Billy Wilderin vuonna 1954 ohjaama romanttinen komedia, jonka pääosissa näyttelevät Audrey Hepburn, Humphrey Bogart ja William Holden. Elokuva on voittanut yhden Oscarin puvustuksesta.

Samuel Taylorin näytelmään perustuva Kaunis Sabrina on yksi mestariohjaaja Billy Wilderin rakastetuimmista ja samalla myös parhaimmista elokuvista. Yksi kaikkien aikojen romanttisimmista filmeistä on muistutus myös siitä, että nykyelokuvasta ei ikävä kyllä ole enää mihinkään.

William Wylerin Loma Roomassa -mestariteoksesta edellisvuonna tähdeksi tullut ja filmistä Oscarin voittanut Audrey Hepburn näyttelee Wilderin elokuvassa Sabrinaa, nuorta romantikkoa, joka elää yhdessä leski-isänsä Thomasin (John Williams) kanssa autotallin yläkerrassa. Thomas on toiminut Larrabeen upporikkaan tehtaanomistajaperheen autonkuljettajana yli 25 vuoden ajan.

 

Kaksikymmenvuotias Sabrina on hyvin tyttömäinen nuori nainen, joka on ollut rakastunut Larrabeen perheen nuorempaan poikaan, Davidiin (William Holden), lapsesta asti. David on sanomalehtien juorupalstoja myöten tunnettu naistenmies, joka on ollut naimisissa kolmesti ja on nyt menossa naimisiin neljännen kerran. Uuteen avioliittoon syynä on kuitenkin Davidin vanhempi veli Linus (Humphrey Bogart), perheyhtiötä johtava työnarkomaani, joka näkee erinomaisen bisnestilaisuuden siinä, jossa David nai erään toisen rikkaan suvun tyttären.

 

Linusin ja Davidin suunnittelmat muuttuvat, kun kaksi vuotta Pariisissa kokkikoulussa viettänyt Sabrina palaa kotiin. Viimeisimpään muotiin pukeutuva Sabrina on 22-vuotias, äärimmäisen kaunis ja erittäin herkkä romantikko, joka ei ole moksiskaan siitä, että David kiinnittää häneen huomionsa vasta sen jälkeen, kun hän on ns. puhjenut kukkaan. Lopulta Linus päättää puuttua asiaan ja alkaa itsekin tapailla Sabrinaa, tarkoituksenaan lähettää hänet takaisin Pariisiin, mutta nopeasti myös surullinen, yksinäinen mieskin rakastuu hienon naisen perikuvaan.

Wilderin, Ernest Lehmanin ja näytelmäkirjailija Taylorin käsikirjoittama Sabrina on tyypillinen aikansa Hollywood-elokuva sikäli, että toisin kuin vaikkapa nykypäivän elokuvissa, siinä ei matkata sataan eri tapahtumapaikkaan, henkilöhahmoja ei ole tuhottomasti (päähenkilöllä ei ole melkeinpä yhtäkään ystävää) ja ne muutamat sivuhahmot ovatkin sitäkin hienompia (kuten Sabrinan isä ja poikien isä), montaasijaksoja ei nähdä, jne. Nykypäivän elokuvien tavoin Sabrinan ohjaaja on kuitenkin kiinnittänyt erityistä huomiota naispääosanäyttelijänsä takamukseen. Wilder on myös onnistunut saamaan myös näyttelijöistään irti näiden uran parhaimpiin lukeutuvat roolisuoritukset.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

6 €
Sulkeutuu 80 vrk 4 h 41 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

6 € Sulkeutuu 80 vrk 4 h 41 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.