Kuvaus

 

Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki. 

Mary Lennox on hyvin hemmoteltu 10-vuotias lapsi, joka asuu Intiassa. Kun molemmat vanhemmat kuolevat koleraepidemiassa Intiassa, Mary lähetetään Englantiin setänsä tohtori Cravenin kartanoon Misselthwaite Manoriin Yorkshiressa.

Tohtori Cravenin vaimo on kuollut 10 vuotta aiemmin synnytyksessä, minkä jälkeen tohtori on antanut lukita muurin ympäröimän ruusupuutarhan, koska se muistuttaa liikaa menetyksestä.

Kultarinnan johdattamana Mary löytää puutarhan avaimen ja ryhtyy hoitamaan sitä Martta-palvelijattaren veljen Dickonin kanssa. Dickon osaa kommunikoida eläinten kanssa ja saa kukan kasvamaan vaikka kivenraossa. Myöhemmin Mary tapaa samassa kartanossa asuvan, häneltä salassa pidetyn serkkunsa Colinin. Hemmoteltu Colin on samanikäinen kuin Mary, viettää aikansa huoneessaan ja liikkuu pyörätuolilla.

Kaikki uskovat, että hän on rampa ja että hänelle on kehittymässä isänsä tavoin kyttyräselkä. Mary ottaa Colinin mukaansa puutarhaa. Oleskelu ulkona ja puuhailu puutarhassa sekä taika, jonka lapset uskovat puutarhassa olevan, voimistavat poikaa niin, että hän huomaa kykenevänsä liikkua kuin kuka tahansa.

Kuva LIITE

 Wsoy, 11p 1995

klassikot 

puutarhat 

orvot 

F. H. Burnett ; suomentanut Toini Swan

kovakansi, sidottu

 

Omiste ( Lahjaksi,voi peittää kortilla tms jos tarve)

LUKEMATON

AAVISTUS lievää värikulumaa ym kansissa

Huom IKÄ (paperi hieman tummunut)

Luokitus LUKU kirjana

 

 

Näitä ei pakko lukea:

Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)

Isot / paljon  7€  Kuluilla  =  RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.

Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen

Paketille myös NOUTO = OK 

 

Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini

Linkit:

Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym. 

Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa.

Kirjat varastolla, ei kotona.

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi  ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)

Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 118 vrk 2 h 10 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

6,90 € Sulkeutuu 118 vrk 2 h 10 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.