Kuvaus

Kaleva on Oulussa ilmestyvä sitoutumaton sanomalehti. Toimittaja Juho Raappanan vuonna 1899 perustama Kaleva on nykyisin Suomen neljänneksi suurin seitsenpäiväinen sanomalehti.

Kalevaa julkaisee Kaleva Oy, jonka suurimmat osakkeenomistajat ovat yksityishenkilöitä. Vuonna 2008 silloisen Kaleva Kustannus Oy:n toimitusjohtaja oli Jukka Haapalainen ja sanomalehti Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen. Uimonen jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa 2009[2] ja uutena päätoimittajana aloitti maaliskuussa 2009 Markku Mantila.[3] Mantilan siirtyessä valtioneuvoston viestintäjohtajaksi marraskuussa 2014 uudeksi päätoimittajaksi tuli Kyösti Karvonen. Aiemmilta vuosilta näkyviä, pitkäaikaisia päätoimittajia ovat olleet sodanjälkeisenä aikana Valde Näsi ja Oulun kasvun vuosikymmeninä 1970-luvulta vuosituhannen vaihteeseen Teuvo Mällinen.

Kalevan toimitalo sijaitsee Karjasillan kaupunginosassa. Syksyllä 2012 lehden paino ja postitus muuttivat Oulun Takalaanilaan osoitteeseen Graniittitie 6, jonne Kaleva sai uuden painotalon.[4] Kaleva on ilmoittanut rakennuttavansa uuden pääkonttorinsa Karjasillan kaupunginosaan heti Ympäristötalon viereen. Rakennus on arvioitu valmistuvan vuoden 2016 loppuun mennessä ja sen kustannukset ovat n. 9 miljoonaa euroa.[5]

Toukokuussa 2014 Kaleva ilmoitti, että lehti alkaa ilmestyä tabloidikokoisena 14. helmikuuta 2015 alkaen.[6]

Pohjois-Suomessa ilmestyvät Lapin KansaLounais-Lappi ja Uusi Rovaniemi siirtyivät Kalevan omistukseen huhtikuussa 2018.[7]

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 35 vrk 13 h 27 min
Myyjä edellyttää ostajalta tunnistautumista.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

6 € Sulkeutuu 35 vrk 13 h 27 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.