Kuvaus

Seppo Parkkinen (toim.): Perhosten mailla - Suomen perhoslajiston kirjo

Wsoy 2008, kovakantinen kuvakansin, 184 sivua, 1.sivulla (valkoinen) mustekynällä ostopäivä ja hinta sekä kumitettu lyijykynällä tehty hintamerkintä. 

Perhosten mailla. Suomen perhoslajiston kirjo on kirja Suomen perhosista. Kirjassa esitellään kattava osuus Suomen perhosista, noin 400 lajia, ja sen avulla oppii tuntemaan perhosten pääryhmät, muun muassa yökköset, mittarit, päiväperhoset, koisat, kääriäiset ja kiitäjät. Myös monet yksittäiset lajit on mahdollista määrittää kirjan avulla. Runsaasti kuvitetun teoksen kaikki lajikuvat on otettu luonnossa perhosten oikeissa elinympäristöissä, joloin myös perhosten siipien asento on luonnollinen.

Esittelyteksteissä käsitellään paitsi tuntomerkit myös lajien elintavat ja elinympäristöt sekä toukkien ravintokasvit. Tuoreet levinneisyyskartat kertovat, mistä päin Suomea lajia nykyään löytyy. Aivan viime aikoina perhoslajistossamme onkin tapahtunut merkittäviä muutoksia. Elinympäristöjen muutokset, muun muassa kukkaniittyjen metsittyminen, ja käynnissä oleva ilmastonmuutos, näkyvät jo perhosissamme: jotkut lajit kärsivät, toiset hyötyvät. Vuonna 2008 Suomen perhoslajimääräon jo yli 2 550.

Perhosten mailla tapahtuu jatkuvasti ja paljon.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 106 vrk 1 h 16 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

12 € Sulkeutuu 106 vrk 1 h 16 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.