Kuvaus

96 sivua

Kalle ja Ritva Holmbergin taiteilijaliitto ja intohimo yhteisiin asioihin.

Matti Purasjoki selätti Keskon. En ole Juudas.Tärkeintä on itsenäisyys. Kolme vaikuttajanaista valmiina Linnan juhliin (Janina Andersson, Sirpa Pietikäinen, Kyllikki Virolainen).

Rsa (Liksom) ja maestro.

Tyrjän rykmentti elää.

Pave Poutanen 30 vuotta.

Jani (Sievinen) ja Marko (Asell) samaan tiimiin.

Muista foolihappo!

Jani Hurme on nyt tähti. Veneentekijä ja huippuveskari.

Tuntematon julkkis (Kari Vepsä)

Koikkalainen.

Lipponen (Paavo) ei ole juhlatuulella.

Rauta on kevyttä (Raija Koskinen ja Helena Heiniluoma)

Lukijat. Oikea von Döbelnin kirje.

Tavallisilla työtätekevillä on iso urakka. Mitäs me maksajat.

Vain viiden minuutin tähden. Rauli oli ratissa Leppävirran nuorten rajussa surmankolarissa.

Isän suru. Minulla meni maailma mustaksi.

Nuori kuski on turvallisuusriski.

Tevaa -Seura

Ihalijakuvassa Jani Hurme. TPS.

Konkursseja , itsetuhoa, murhenäytelmiä. Yrittäjä on täysin verottajan armoilla.

Mainetta ja 10 000 markkaa puhtaana käteen. Finlandialla on myös varjopuoli.

Silkin säihkettä, sametin hehkua. Esittelemme Linnan juhlapukumuotia eri vuosilta.

Keijo Parkkunen pistää maailmantutkimusta uusiksi.

Seuraruoka. Suussa sulavia nautintoja.

H. Snelmmannin avioliittomalli. "Että osaa mies olla ärsyttävä".

Minun tarinani. Pahinta oli äidin viha.

Seuraihmiset. Lunt ja tunnelmaa (Levin avajaiset). Nina (Hyvärinen) on kaunis Julia. Amin (Aspelund) tyylikäs paluu. Renny ja Geena julivat Lontoossa. Nallet takoivat timanttia.

RockSeura. Kuollut mies kummittelee (Tupac Shakur) Metallica panosti näyttävyyteen, Rytmiä veressä (Romay Nanji), Pyörivä laakeri ei ruostu

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 22 vrk 5 h 10 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

4 € Sulkeutuu 22 vrk 5 h 10 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.