Kuvaus

Pienikokoisen Pelargonian siemeniä.  20 kpl. 

Idätä  siemenruukuissa, 2-3 siementä per ruukku. Älä peitä siemeniä. Laita ruukut läpinäkyvään muovipussiin. Pussin pohjalle pari mm vettä. Ota ruukut pois pussista joka kolmas päivä ja anna tuulettua noin 1 tunti. Tarkkaile ettei home pääse iskemään. Kun ovat itäneet niin poista pussi. Aurinkoiselle ikkunalaudalle.  Huonekasveja voi idättää ympäri vuoden.

Postitus Espanjasta. Älä pelästy! Espanjan posti toimii nykyisin luotettavasti.

***

Yleisimmät syyt kasvatuksen epäonnistumiseen ovat liika kastelu ja valon puute. Kasteluohje joka sopii useimmille kasveille: Kastele märäksi alta. Anna niin paljon vettä kuin kasvi pystyy imemään. Jos aluslautasella on vielä vettä puolen tunnin kuluttua niin kaada se pois tai kuivaa talouspaperilla tai rätillä. Kastele seuraavan kerran kun mullan pinta on selvästi kuiva ja irtoilee ruukun reunasta. Jos kasvi pääsee pahasti kuivumaan niin upota se tunniksi veteen. Isolle kasville voi antaa suihkun kylpyhuoneessa. Jos tupakoit niin puhaltele savua kukille noin kerran viikossa. Suihkuta lehtiä usein, myös alapinnat. Jos mullan pinnalle ilmestyy jotain valkoista niin raaputa se pois ja lannoita seuraavan kerran vasta kuukauden kuluttua. Monet ruukkukukat pitävät karikkeesta. Sen pitää olla pestyä ja rutikuivattua. Kukkurapäinen ruokalusikallinen litraan multaa. Jos ilmestyy ötököitä niin myrkytä armottomasti, varsinkin lehtien alapintoja. Parhaita siementen peittäjiä ovat paakkuuntumaton kissanhiekka, vermikulaatti, perliitti, karike ja aktiivihiili. Minulta saa peittelyaineita. Resepti hyvälle siemenmullalle: litra tavallista kukkamultaa, kaksi ruokalusikallista hienoa hiekkaa, kaksi ruokalusikallista turvetta, ruokalusikallinen verrmikulaattia, ruokalusikallinen kariketta ja mullan pinnalle vähän perliittiä ja toimii! Alä laita liikaa siemeniä samaan ruukkuun, harventaminen vahingoittaa viereisiä alkuja. 2-3 siementä per ruukku on yleensä sopiva. Kaikki valo on kukille hyväksi, paitsi ei hehkulamppu. Yhdistetty kosteus- ja pH-mittari on hyvä apuväline (maksaa täällä € 7). Rakasta kukkiasi! Jos tulee ongelmia niin kirjoita minulle, vastaan aina.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

1,40 €
Sulkeutuu 21 vrk 9 h 18 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

1,40 € Sulkeutuu 21 vrk 9 h 18 min
Kilpailuta sähkösopimus

Aloita syöttämällä kenttään postinumero tai osoite. Osoitetta käytetään vain sähkönkulutuksen arviointiin.

Hae

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.