Tuote on myyty käyttäjälle kissakala335 hintaan 14,80 €

Kuvaus

Huuda, saat ohjeet Automaattisesti ja Maksa, siinä kaikki. 

Muut SIKA ja JULIA VUORI kirjani

Sympaattisen Sian uusi ystävä on Sieni, joka eräänä päivänä soittaa Sian ovikelloa selvästi allapäin. Sieni viettää kylpyhuoneessa kohtuuttoman pitkiä aikoja, mutta piristyy päästessään kokeilemaan ihania parfyymejä, eteerisiä öljyjä ja laadukkaita voiteita. Ennen pitkää se perustaa oman kauneushoitolan Salon de Beauté Chez Sieni. Mäyrän, Pingviinin ja Lehmän lisäksi Sian luona viihtyvät myös poleemisista leipäartikkeleistaan kuuluisa lintu sekä enkeliseepra, joka auttaa lapsia ja vanhuksi. Silloin kun tuntuu, että jäähyväisiä on enemmän kuin iloisia jälleennäkemisiä, aletaan leikkiä piilosta. Mitä vaikeampi piilo, sitä iloisempi jälleennäkeminen.

Julia Vuoren sarjakuvaa on julkaistu Helsingin Sanomien Nyt -viikkoliitteessä vuodesta 1995 lähtien. Sian omintakeisella filosofialla ja lempeällä huumorilla on vannoutuneita ystäviä aina Japania myöten. Aiemmin ovat ilmestyneet albumit Sika (1998)ja Sika Pariisissa (2000).

Ulkoasu

[49] sivua : kuvitettu : 24 x 30 cm ( huom ISO koko)

Kieli suomi

Kirjan materiaalia on julkaistu Helsingin sanomien Nyt-liitteessä vuosina 2004-2006

Otava, 2006

Julia Vuori

Sidottu, kovakansi

Ei Merk.

 

 

 

  • Näitä ei pakko lukea:
  •  
  •  
  • Jos haluat useamman:  7€  Kuluilla  =  R A J A T O N määrä Kirjoja / CD / DVD ym painoon, KPL määrään tai kokoon katsomatta.
  •  
  • Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
  • Paketille myös NOUTO = OK 
  • Alhaalla Kaikki linkit on minun kohteisiin, älä turhaa kahlaa kaikkia läpi, valitse osasto.
  •  
  • TÄMÄN kohteen kulut PELKÄSTÄÄN löydät : Maksaminen ja toimitus

Etsitkö jotain ? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:

TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini:

 

LINKIT Kohteisiini:

LASTEN & NUORTEN:

Myös täällä:

Harrastekirjallisuus 

Kaunokirjallisuus 

Tietokirjallisuus 

KAIKKI KIRJAT:

 

Sarjakuvat 

DVD 

Blu-ray 

CD-levyt 

Lähes kaikissa kohteissa on enenmän tai vähemmän käsittelyn / kuljetuksen / varastoinnin jälkiä esim kirjojen kansissa. 

Voit myös kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi, jos olet esim keräilijä tai muuten kaipaat lisätietoa. Luokitukset pitää paikkaansa lähes kaikissa kohteissa.

Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa. 

JOS ON KOVA KIIRE =  KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi päivinä maksun saavuttua (sait palautteen) voi venyä pidempäänkin. Huomio viikonloput ja juhlapyhät.


Voittajalle tulee tilitiedot Huuto.net automaattisen vakioviestin lopussa (alhaalla).
Muista ilmoittaa maksaessasi kohteen N I M I.

Ei postin paketti automaattia lähellä/käytössä.

Profiilista löytyy ajankohtaista tietoa.
 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


14,80 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 7.4.2024 18:26
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.