Kuvaus

Anneli Mäkelä-Alitalo, Sakari Heikkinen, Minerva Keltanen: Sinebrychoffit

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1237/ Tieto Valtion taidemuseo/Sinebrychoffin taidemuseon julkaisuja

SKS 2009, kovakantinen kuvakansin, 168 sivua, etulehdellä yliviivattu nimi

Venäjältä Suomeen 1700-luvun lopulla muuttanut Sinebrychoffin sukuhaara on jättänyt merkittävät jäljet Suomen talous- ja kulttuurihistoriaan. Kruununtalonpoika Peter Ivanovits Sinebrjukovin poika Nikolai Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan Helsingin Hietalahdessa 190 vuotta sitten. Hän rakennutti myöhemmin tontilleen komean päärakennuksen, joka toimii nykyään maan ainoana vanhaan ulkomaiseen taiteeseen erikoistuneena taidemuseona. Nikolai Sinebrychoffin kuoltua hänen veljenpoikansa Paul Sinebrychoff nuorempi jatkoi panimotoimintaa ja keräsi vaimonsa Fannin kanssa merkittävän kansainvälisen taidekokoelman, joka lahjoitettiin Suomen valtiolle vuonna 1921.Teos esittelee Sinebrychoffin suvun vaiheita Suomeen muutosta suvun hiipumiseen saakka, Pohjoismaiden vanhimman panimon historiaa sekä suvun omistuksessa olleiden rakennusten ja taidekokoelman vaiheita. Kirja kuvaa monipuolisesti Sinebrychoffien elämää aikansa poliittisessa ja kulttuuri-ilmapiirissä yli sadan vuoden ajalta. Teoksessa on runsas, osittain ennen julkaisematon kuvitus.

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 1 vrk 2 h 26 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

7 € Sulkeutuu 1 vrk 2 h 26 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.