Kuvaus

Tuote uusi ja muoveissa.

Skavabölen pojat on Zaida Bergrothin ohjaama perhedraamaelokuva vuodelta 2009. Elokuva perustuu Antti Raivion kirjoittamaan näytelmään Skavabölen pojat, joka oli menestys Q-teatterissa 1990-luvulla. Skavabölen pojat kertoo poikien aikuistumisesta 1970- ja 1980-luvulla.

Juoni

Elokuva liikkuu toisaalta 1980-luvun alkuun sijoittuvassa "nykyajassa" ja toisaalta 1970-luvun alusta alkavissa päähenkilöpoikien lapsuuteen sijoittuvissa vaiheissa.

Aikuistunut Rupert muistelee kotinsa ullakolla Tuusulan Hyrylässä vuosikymmenen takaista lapsuuttaan Kauniaisissa 1970-luvun alussa. Onnellisen perheen pikkupojat löytävät kirjeen, jonka on kirjoittanut isän toinen nainen. Kun äiti saa tietää kirjeestä, isä toimittaa lopulta Ossi-veljensä avulla äidin mielisairaalaan. Avioerossa pojat sanovat haluavat asumaan isän ja tämän naisystävän Annelin luo Hyrylään. Isä kieltää poikien yhteydenpidon äitiin, ja äiti ajautuu ilman lapsiaan itsemurhaan. Isän alkoholisoituessa Rupert pikkuveljineen saa ottaa vastuuta kantaakseen.

 

Palkinnot

Elokuvatekijöistä saivat vuonna 2010 Jussi-palkinnot käsikirjoituksesta Antti Raivio, Jan Forsström ja Zaida Bergroth; äänisuunnittelusta Janne Laine. Elokuva on palkittu Etelä-Koreassa järjestetyillä Aasian suurimmilla elokuvajuhlilla Pusanin filmijuhlilla Flash Forward -palkinnolla.

Näyttelijät

 Lauri Tilkanen … Rupert  

 Iiro Panula … Evert  

 Ilmari Järvenpää … Rupert lapsena  

 Onni Tommila … Evert lapsena  

 Leea Klemola … äiti  

 Martti Suosalo … isä  

 Sulevi Peltola … taikuri Kinnunen  

 Elina Knihtilä … Anu  

 Tommi Korpela … Ossi  

 Henriikka Salo … Anneli  

 Eila Roine … Hilppa-täti  

 Saara Kotkaniemi … Maria  

 Kirsi Asikainen … Anja Sallinen  

 Annu Valonen … Farkku-Tamara  

 Tarja Kirjatankki … Rosenqvist  

 Hannes Suominen … nuori Kinnunen  

 Hannu Kivioja … isoisä  

 Tuomas Turkka … venäläinen sotilas  

 Jarkko Pajunen … pappi  

 Anastasia Rinas … Henni  

 Almiina Sankari … Lotta  

 Tuuli Lönnberg … Rebecca  

 Elias Eronen … Keke lapsena  

 Vinski Pyykönen … Hannes lapsena  

 Henri Huttunen … Keke  

 Mikko Karisto … Hannes  

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 12 vrk 20 h 10 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

6 € Sulkeutuu 12 vrk 20 h 10 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.