Kuvaus

Kyseessä on julkaisijalta/valmistajalta loppuunmyyty suomijulkaisu

Stalingrad - Erikoisjulkaisu (2DVD)

Elokuva on kuvattu osittain Suomessa.

Kesällä 1941 alkoi saksalaisten "Operaatio Barbarossa". Hitlerin joukot tunkeutuivat Venäjälle. Vuotta myöhemmin 2000 kilometrin mittaisella rintamalla seisoi rinta rinnan 3 miljoonaa nuorta sotilasta, vapaaehtoisia Suomesta, Saksasta, Italiasta ja Unkarista. 

Saksan sodanjohto uskoo vakaasti helppoon voittoon ja mahdollisuuteen vallata Kaukasuksen öljykentät. Stalingradista piti tulla välietappi Moskovaan. Totuus on kuitenkin toisenlainen, kylmä kuin Venäjän aron talvi. Venäläisten vastarinta on sitkeää ja peräänantamatonta.

Kesä vaihtuu kuitenkin talveksi ja piiritys jatkuu piinaavan pitkäksi. Jokainen päivä tarjoaa nuorille saksalaisille vain lisää kärsimystä ja vaaraa. Venäläisten aloitettua vastahyökkäyksensä Stalingradiin mottiin jää 330.000 miestä. Saksalaisten aino huoltotie ja henkireikä on kaupungin lentokenttä, jonka venäläiset kuienkin parin viikon taistelun jälkeen onnistuvat miehittämään.

Alkutalvella 1943 kun saksalaiset lopulta joutuvat antautumaan heidän tappionsa ovat riipaisevat. 150.000 urheaa nuorta on kaatunut. 90.000 joutuu vangiksi ja vain kourallinen, noin 6.000 pääsee palaamaan tämän mielettömyyden jälkeen kotiinsa.

Monet asiantuntijat pitävät Stalingradin murskatappiota toisen maailmansodan ratkaisuna, vaikka sota vielä jatkuikin yli kaksi vuotta.

Ohjaus: Joseph Vilsmaier

Käsikirjoitus: Jürgen Büscher, Johannes Heide

Pääosissa: Dominique Horwitz, Thomas Kretschmann, Jochen Nickel, Sebastian Rudolph 

Valmistusvuosi: 1993

Kesto: 2 h 12 min

Kuva: Anamorphic Widescreen 1.85:1

Ääni: Saksa - Dolby Digital 5.1 & DTS

Tekstitys: Suomi, ruotsi

Kotelon kansien kieli: Suomi

Alue: 2 (eurooppa)

Bonukset

  • Stalingrad-dokumentti - Mukana ennennäkemätöntä aineistoa
  • Making of
  • Ohjaajan profiili
  • Haastatteluja
  • Historiallisia faktoja
  • Trailereita
Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 10 vrk 6 h 34 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

10 € Sulkeutuu 10 vrk 6 h 34 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.