Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

SUDEN VUOSI / ÄIDEISTÄ PARHAIN    (1 614)    -FI-    DVD    (2)        2 movie, 1h 36min / 1h 44min    12 - ikäraja        A1 - POSTITUSKOKO    suomi teksti & puhe        KOTIMAINEN    k    Suden vuosi

Draama vuodelta 2007 ohjaus Olli Saarela pääosissa Krista Kosonen ja Kari Heiskanen.

Sari on lahjakas kirjallisuuden opiskelija, joka näyttää ulospäin tyynen hallitulta ja itsevarmalta. Naiset kadehtivat kaunista ja älykästä Saria, miehet ihailevat kaukaa samoista syistä. Sarin sisällä vaanii kuitenkin peto, joka eristää hänet muusta maailmasta. Sari sairastaa epilepsiaa, pelättyä, usein mystisenä pidettyä tautia. Uusien kohtausten pelko pitää hänet varuillaa koko ajan.

Kun Sari kohtaa Mikko Gromanin, yliopistolla työskentelevän vanhemman yleisen kirjallisuustieteen dosentin, hän tunnistaa Mikossa saman ulkopuolisuuden. Omissa monimutkaisissa ajatusmaailmoissaan liitelevä Mikko on kotonaan vain 1800-luvun runouden parissa. Tämän päivän suorituskeskeisessä maailmassa tietokoneiden ja kamerakännyköiden keskellä Mikko on outo lintu.

Sari löytää Mikossa vertaisensa, mutta ulkopuoliset näkevät vain kaksi ihmistä, jotka eivät mitenkään sovi yhteen. Suden vuosi on elokuva kielletystä rakkaudesta ja omien pelkojen voittamisesta.

Äideistä Parhain

Sota syttyy ja 9-vuotiaan Eeron isä lähtee rintamalle. Vaikka isä lupaa Eerolle, että sota on ihan pian ohi, ei mikään enää palaa ennalleen - vain vähän sodan alkamisen jälkeen rintamalta saapuu suruviesti.

Leskeksi jäänyt, surun murtama Kirsti-äiti ei kykene pitämään huolta pojastaan ja lähettää Eeron turvaan Ruotsiin, hyvinvoinnin keskelle. Äiti vakuuttaa, että muutto Ruotsiin on vain pojan omaksi parhaaksi, mutta Eeron on vaikea ymmärtää sitä. Alkaa matka kohti tuntematonta maata ja uutta äitiä.

Suomesta evakuoitiin talvi- ja jatkosodan aikana Ruotsiin yli 70 000 lasta. ”Äideistä parhain” on tarina pienen pojan kohtalosta keskellä sotivaa maailmaa. Elokuvan on ohjannut palkittu KLAUS HÄRÖ (”Näkymätön Elina”) ja se pohjautuu vapaasti Heikki Hietamiehen samannimiseen romaaniin.

Maailmalla lukuisia palkintoja keränneen elokuvan rooleissa nähdään mm. TOPI MAJANIEMI, MARJAANA MAIJALA, MARIA LUNDQVIST, MICHAEL NYQVIST, ESKO SALMINEN, AINO-MAIJA TIKKANEN ja KARI-PEKKA TOIVONEN. 
 

#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#=#
-------VAKIOTEKSTI  / OHJEET KAIKILLE KOHTEILLE:
Tällä hinnalla vain huutonetissä, liikkeessä eri tarjoukset ja hinnat, nouto ja maksu mahdollinen liikkeestä (kaikkia huutonetin tuotteita ei ole liikkeessä, saamme yleensä seuraavaksi päiväksi liikkeeseen), huuda tuote ja ilmoita sähköpostilla noudosta 

DVD / BLU-RAY / PELIT
Painamalla Osta heti tuotteen sitoudut sivuston käyttöehtoihin ja vakuutat olevasi ikärajaan sopiva.
ostaminen alaikäisiltä on kielletty. JOISSAKIN KANSIKUVA SAATTAA OLLA ERILLAINEN KUIN KUVASSA. (laita kysymys kentään kysely jos etsit tietyllä kannella esim.pelkästään suomikantinen) Katso maa koodi, sillä kiellelä kannet, -FI- versio voi olla nordic kansilla, Peleistä voi olla platinum,classic,ym. Kantinen
Osaan tuotteista olemme päivittäneet kansi tiedot maa koodin jälkeen suomik.= suomikantinen nordic=pohjoismaiset kannet
ELOKUVIEN ALUEKOODIT  DVD & BLU-RAY elokuvat missä maininta "EI NÄY ALUE 2" eivät toimi kuin koodivapaissa soittimissa, kaikki muut elokuvat näkyvät euroopan soittimissa ja pelikonsoleissa, ovat koodi 2 ,0 tai b 

ELOKUVISTA ULKOMAAN VERSIO -SV-=ruotsi -GB- = Englanti -US- =usa. -HK-=aasia. -DE- = saksa, ULK=ulkomaalainen.. (kannet yleensä mainitun maan kielellä) 
Ulkomaan versioissa EI SUOMI TXT = ei suomitekstitystä,  audio = ääniraita sub. = tekstitys  ja maakoodi
Mainitsemme erikseen jos ulkomaan versio eri alue koodi kuin 2 "EI NÄY ALUE 2" ei toimi euroopan soittimissa jos niissä koodi.

HYVÄKUNTOISIA JA TOIMIVIA (jos vikoja ilmenee ota yhteyttä sähköpostilla) 
K=käytetty, vuok=vuokra käytöstä poistettu versio, lukee jossain kohtaa kantta, vuokra tai rental, pahvi=pahviset kannet, levyn kokoiset,leffapokkari
 (kuntoluokka hyvä = toimivia, joitain käytön jälkiä voi olla, vuokra versioissa voi olla vähän enemmän jälkiä, tarroja ym. Kulumaa)

-UUDET DVD/BLU-RAY:t  ovat muoveissa
(aikuis K18 elokuvat lähes kaikki luokittelen hyväksi vaikka olisi uusi kun otamme levyt erikseen kotelosta)
 (kuntoluokka hyvä = toimivia, joitain käytön jälkiä voi olla)

FIGURIT / KORISTEET ym. Useamman ostaessa kannattaa maksaa C huutopaketin mukaiset toimituskulut saan hyvin pakattua

HINTAEHDOTUS: vakioilmoituspohjana, hintaehdotuksia saa tehdä, hyväksymme tai hylkäämme , automaattisesti hylkäämme yli 30% alennus  ehdotukset sekä hintaehdotukset mitkä sisältää toimituskulut, kaikista ei saa alennusta ja jos hiljattain tullut tuote emme heti anna alennusta. Hylkäyksen yhteydessä voimme laittaa viestiin, vastaehdotuksen tai ei alennusta. UUSISSA tuotteissa ei yleensä alennuksia.


HUUTOHINNAN LISÄKSI  TOIMITUSKULUT (paketit matkahuollon ja kirjeet postin kautta)
Pitkien aukiolojen takia postikulut voivat muuttua ajankohtaiset Postikulut näet tuotteen yläpuolella logon vierestä esittelytekstin lopusta, sekä kohteen sulkeuduttua saat vakioviestin siinä myös postikulut.
A= kirjepostikulu, normaalikokoiset pelit / dvd / blu-ray.t , yleensä 2 tuotetta mahtuu samaan kuoreen.
(postituskoko A1 = mahtuu 2 samaan kuoreen  A2 = vain tämä mahtuu yhteen kuoreen) 
B=huutopaketti 1 kg asti,. (A1 postituskoon elokuvia mahtuu n. 9 kpl tähän)
C=huutopaketti n.10kg asti, (A1 postituskoon elokuvia mahtuu n.90kpl tähän)
D=huutopaketti n.35kg asti, (A1 postituskoo elokuvia mahtuu n. 300kpl tähän)
(kohteessa ilmoitettu minimipostikulu, pakkaan tuotteet mahdollisimman hyvin, jos haluat tuotteisiin enemmän pehmykettä suojaksi niin maksa seuraavan hintaluokan postimaksu,kirjeistä ei seuranta koodi, kaikista paketeista saat seurantakoodin)
En vastaa kuljetuksen aikana rikkoutuneista / hävinneistä tuotteista., palautuksista postimaksun maksaa ostaja.
KATSO MYÖS MUUT KOHTEENI.
Kerään useamman huudon samaan pakettiin. 

RAHAT TILILLE,
tilinumero löytyy  sähköpostiin tulevan huutokaupan sulkeutumis ilmoitus viestin lopusta
Myyjän vakioviesti, kaikki huudot voi maksaa yhdellä tilisiirrolla, yhdistelen useamman oston samaan pakettiin  jos epävarma postikuluista tai summasta ota sähköpostilla yhteyttä, maksaessa  KÄYTÄ VIITENUMEROA (vakioviestissä) , EI VIESTEJÄ PANKIN MAKSUIHIN, ilman viitenumeroa maksaessa se saattaa viivastyttää lähettämistä,  liikaa maksaessasi palautamme ylimääräisen vähennettynä pankin veloittamalta tilisiirto maksulla.

MATKAHUOLTO tai POSTI TUO
Kun suoritus näkyy ilmoitan sähköpostilla kun tuote pakattu  ja viedään heti seuraavana aukioloaikana kuljetettavaksi. (postin mukaan kirjeet kulkevat n. 4 työpäivää, ei seurantakoodia)
Huutopaketeista lähetän myös seurantakoodin.
Saan osoitetietosi huutonetistä varmista että ovat ajantasalla.

NOUTO LIIKKEESTÄ: ilmoita sähköpostilla ja tuomme tuotteen toisesta varastosta, ilmoitamme sähköpostilla koska tuote noudettavissa.

PORIN VIDEODIVARI
Antinkatu 9A
28 100 PORI
porinvideodivari@saunalahti.fi   
02-6378726
www.porinvideodivari.fi

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


5,50 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 5.5.2024 3:12
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.