SUMUTETTU SUKUPOLVI : Satu Salonen UUSI-
Kuvaus
-
"Minua loukkaa kovasti paskaduuneista puhuminen. Tunnen hienoja, ahkeria, mukavia, rehellisiä ja ammattitaitoisia siivoojia. Siivous ei ainakaan ole mikään paskaduuni. New Economics Foundationin selvityksen mukaan siivooja tuottaa enemmän lisäarvoa yhteiskunnalle kuin pankkiiri. Pankkiiri tuottaa lisäarvon lähinnä omaan taskuunsa."
Satu Salosen pohtii teoksessaan, miten hänestä ja hänen sukupolvestaan tuli sellainen kuin tuli, sumutettu sukupolvi. Millaista oli elämä oikean totuuden Suomessa 1970- ja 1980-luvuilla? Salonen analysoi monin esimerkein työelämäksi kutsutun ilmiön suuria muutoksia ja nostaa rohkean suorapuheisesti rehellisen perustyön sille kuuluvaan arvoon. Salonen tuo sarkasmilla ryyditetyn yrittäjänäkökulman työelämäkeskusteluun ja kertoo, miten tyhjästä rakennettiin monikansallinen asiantuntijaorganisaatio. Salonen ihmettelee, mihin on unohtunut vanha neuvo: tiukan paikan tullen työ on paras lääke?
Satu Salonen (s. 1951) lähti Parkanosta Helsinkiin opiskelemaan ja sitten kansainvälistyvän firman myötä maailmalle. Hän toimi Esmerkin talousjohtajana ja osakkaana ja liikkeenjohdon ammattilaisena. Salonen on herättänyt valtakunnallista keskustelua aiemmilla kirjoillaan Sairaan hyvä potilas (2006) ja Pääteos (2008). - Sumutettusukupolvi / SatuSalonen.
- Kieli:suomi
- Julkaistu:Helsinki : WSOY, 2010
- Painettu/Valmistettu:(Juva : WS Bookwell)
- Ulkoasu: 294 s. ; 20 cm.
- ISBN:978-951-0-35439-1 (nid.)
- Asiasana:suuret ikäluokat (ysa)
sosiaalinen liikkuvuus (ysa)
yhteiskuntaluokat (ysa)
työelämä (ysa)
muutos (ysa)
yhteiskuntakehitys (ysa)
muistelmat (ysa)
yritysjohtajat (ysa)
naiset (ysa)
Huuda, saat ohjeet automaattisesti meiliisi ja Maksa, siinä kaikki.
Shipping to EU = OK ! In all size.
To other countries ONLY by letter mail
Näitä ei pakko lukea:
Jos haluat useamman: pienet / ohuet niin kysy (kirje koko)
Isot / paljon 7€ Kuluilla = RAJATON määrä Kirjoja ym KPL määrään tai kokoon katsomatta.
Voit myös tehdä PAKETTI TARJOUKSEN useammalle samaan lähetykseen
Paketille myös NOUTO = OK
Etsitkö jotain? HAKU Linkki kaikkiin kohteisiini:
TEE HAKU Tekijä / Teos listattuihin kohteisiini
Linkit:
- Harrastekirjallisuus
- Kaunokirjallisuus
- Lasten ja nuorten kirjallisuus
- Lehdet
- Lukion oppikirjat
- Muut oppikirjat
- Sarjakuvat
- Tietokirjallisuus
- Muut
- DVD
- Blu-ray
- CD-levyt
- Muut tallenteet
Lähes kaikissa kohteissa on käsittelyn / kuljetuksen jälkiä esim kansissa hankaumaa ym.
Voit kysyä tarkemman katsauksen kohteen kunnosta ennen huutoasi jos kaipaat lisätietoa.
Kirjat varastolla, ei kotona.
Kunto takuu olemassa, mahdolliset mainitsemattomat ISOMMAT viat ovat vahingossa huomaamatta jääneitä virheitä. OTA YHTEYTTÄ ennen kuin annat nega/neutraali palautteen, sovitaan asia! En ole 24 / 7 tavoitettavissa, viikonloput poissa.
JOS ON KOVA KIIRE = KYSY ENNAKKOON. Toimitus useimmiten lähi ARKI päivinä maksun saavuttua (sait palautteen)
Yhteys: Tekstari nopein, meili hidas.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.