Suomalaiset sotavangit neuvostoliitossa 1941-1944 Timo Malmi

Ole hyvä ja tarkasta kohteen kunto vielä kuvasta!

Suomalaiset sotavangit olivat orjatyövoimaa
Neuvostoliitosta palautetut vangit vaiennettiin uhkailemalla

Helsingin sanomat
Karonen Vesa
10.11.2001 2:00
Kuuden vuosikymmenen takaisen jatkosodan sotavangit ovat yhä ajankohtainen asia. Kaikkia ei ole palautettu. Timo Malmi toteaa kirjassaan Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa 1941-1944 , että sotavangit olivat pitkään ulkopoliittinen tabu, sotavankien muistelmat vaarallista kirjallisuutta ja sotavangit kartettava tutkimuksen aihe.


Malmi on tutkinut sotavankeja lisensiaatintyössään 1995. Nyt hänen kirjansa sisältää tutkimustietoa sotavangeista 50 sivua, ja loppuosa koostuu Suomeen palanneiden sotavankien kertomuksista.


Tuula Levon Kaksi nuoruutta kertoo sodassa kadonneesta isästä ja Seppo Jääskeläisen Sodan vanki suomalaisista sotavankikohtaloista. Molemmat ovat romaaneja, mutta pohja on dokumentaarinen. Myös Timo Malmi on 1999 julkaissut aiheesta romaanin Tähkäpää, sotavangin laulu.


SUOMEEN PALAUTETTIIN


marraskuusta 1944 alkaen 1910 nahalla päällystettyä, elävää luurankoa. Kesän 1944 sotavanki meni neljässä kuukaudessa siihen kuntoon, ettei oma isä tuntenut palannutta.


Malmi arvioi sotavangiksi varmasti joutuneiden määräksi 3402. Heistä kuoli leireillä 1388, siis 40,1 prosenttia. Hän huomauttaa, että tilastoluvut muuttuvat, jos uusia arkistotietoja saadaan.


Suomi palautti Neuvostoliittoon 3. 11. 1944 mennessä 43010 sotavankia. Ei sotavankeus Suomessakaan herkkua ollut, etenkään nälkätalvena 1941-1942.


Neuvostoliiton valvontakomissio ja suomalaiset kommunistit tarkkailivat entisiä sotavankeja. Heitä uhkailtiin. Tuntemattomat miehet ilmaantuivat muistuttamaan, että "jos et pidä suutasi kiinni niistä sioista, niin sinut laitetaan Venäjälle". Se uhkaus tehosi.


Myös tavallisten suomalaisten asenne entiseen sotavankiin saattoi olla poliittinen: "Työmaalla pari kertaa tuli lausuttua jotain siltä ajalta, mutta heti kerääntyi uhkaava kaveripiiri ympärille." Sotavangiksi joutuneet keräsi yhteen Teuvo Alava 1969.


Nyt jälkeenpäin sotavangit muistuttavat, että silloin Neuvostoliitossa tavallinen kansakin kärsi nälkää.


Nyt on myös mahdollista sanoa, että esimerkiksi Karagandan kaivos oli kuin tuhoamisleiri, jossa tappamiseen ei käytetty kaasukammioita vaan orjatyötä, nälkää ja tauteja.


MALMI TÄHDENTÄÄ,


että sotavangit kuten koko sotakin olivat Neuvostoliitolle ideologinen kysymys. Sotavankien poliittinen painostaminen ja muokkaus mahdollisti esimerkiksi sen, että "osa Itä-Saksan johtoa rekrytoitiin jo sodan kuluessa sotavankileiriltä".


Samasta syystä suomalaisten sotavankien keskuudessa leipä leveni, jos ryhtyi "antifasistiseen" propagandatoimintaan. Muut sotavangit karttoivat antifasistisen "klubin" miehiä. Heissä oli myös rintamalinjojen yli vapaaehtoisesti loikanneita, joita oli Malmin mukaan 289 erilaista tapausta (kommunisteja, humalaisia, hermonsa menettäneitä jne.).


Suomi-Neuvostoliitto-seuran tilaisuudessa sodan jälkeen Messuhallissa eräs "antifasistinen" puhuja kiitteli sotavankien hyviä oloja Neuvostoliitossa. Silloin muuan entinen sotavanki huusi: "Älä viitsi valehdella. Et sinä ollut sotavanki vaan yliloikkari." Huutaja selvisi hädin tuskin ehjänä ulos.


Sotavankileireillä harjoitetusta kommunistisesta propagandasta seurasi, että kaikkia palanneita sotavankeja saatettiin epäillä "ryssän kätyreiksi". Sotavangiksi joutumista jotkut pitivät muutenkin häpeänä, ja entiset vangit kärsivät kahden tulen välissä.


MYÖS SOTAVANKIEN


kuulusteluissa Neuvostoliitossa olivat ideologiset kysymykset keskeisiä. Malmin kirjan muistelmissa esillä ovat ne, jotka pitivät pintansa kuulusteluissa.


Mutta Seppo Jääskeläisen romaani Sodan vanki kuvaa, kuinka kuulustelut murtavat joidenkin miesten itsetunnon ja moraalin. Propagandakoneisto käyttää liikaa puhunutta miestä hyväkseen, ja vielä Suomessa 1962 häntä kuulustellaan vakoilijaksi epäiltynä. Hyvä, että Jääskeläinen nostaa esiin sotavankeuden tämänkin puolen.


Sekä Jääskeläisen romaanissa että Malmin kirjan muistelmissa mainitaan silloinen majuri Olli Korhonen. Hän oli korkea-arvoisin vangiksi joutunut suomalainen sotilas, myöhemmin kenraali, jonka "tinkimätön kanta" tuki kaikkia joiden kanssa hän oli tekemisissä.


TUULA LEVON HS