Suomen Kuvalehti Nro 28/1981 (16.2)
Kuvaus
80 sivua
Juoksun juhlaa. Hölkkäkansa kokoontui jälleen kesätapahtumaansa.
Tiede ja tutkimus.
Säälittävää suomiistumista. Hampurissa järjestetty seminaari Suomen ja Neuvostoliiton suhteista.
Tistelu Tyynen meren herruudesta. Oseniassa muotoutuvat uudet valtakeskukset, jotka kuvastavat nykyisen kansainvälisen tilanteen jännitteisyyttä.
Korkeakoulut on pirstottu. Turun yliopiston rehtori Osmo Ikola katsoo, että maan syrjäseutuja olisi palveltu paremmin perustamalla korkeakoulukeskuksia kuin hajottamalla koulut eri paikkakunnille.
Kesä kukkii näyttelyssä. Lähes jokaisella pitäjällä on kesäisin oma taidenäyttelynsä.
Valtionyhtiöt puristuksissa. Valtion omistamien yritysten sisäinen tahmeus tekee nopean ja joustavan päätöksenteon mahdottomaksi.
Onko eläketurvamme jo valmis. Puheenvuoro. Matti Uimonen.
Kylägeologi. Laajassa maassamme tarvitaan malminetsinnässä myös harrastelijoiden työtä.
Hiljainen heilutus. Suomen kallioperä tärisee vakaudestaan huolimatta lähes joka vuosi.
Miten maa makaa.
Makeisten keisarinna. Syksyllä 90 vuotta täyttävän Fazer-yhtyän johdossa on jo kolmas sukupolvi.
Enemmänkö sosialismia? Pakina. Simo Juntunen.
Jo rittävät karvalakkioopperat. Suomalaisen musiikkielämän vanhoillisuus ärsyttää nykymusiikkia säveltävää Jouni Kaipaista.
Puolan puolue etsii kasvojaan. Puolan yhtynyt työväenpuolue kokoontuu tärkeimpään kokoukseensa: sen on todistettava pystyvänsä kokoamaan säröilevä yhteiskunta.
"Elämänilo pani pyörät pyörimään". Pyöräseikkailu Haminasta Afrikkaan ja Aasiaan. II osa.
Radio- ja televisiohjelmat.
Pitkästyttävä Pitkäperjantai. John Mavkenzie on elokuvassaan tavoitellut yhteiskunnallista analyysiä.
Libanonin kriisi. Puheenvuoro. Jari Karvonen.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.