Kuvaus

96 sivua

Päiväkirja.

Kyselen kirjalta miestä. Koiranleuka, Turvenuija; kirjailija Seppo Lappalainen.

Uusi, vanha Bomba. Nurmeksen kaupungissa vihittiin käyttöönsä karjalainen mahtihanke, Bomban talo. Siitä on jo nyt tullut Pohjois-Karjalan suosituimpia turistinähtävyyksiä.

30-vuotiaat vanhukset. Kuuskymmenluvun radikaaleista on kasvanut pikku valtiomiehiä: keskustelun kohinakin on heidän mukanaan laantunut. Jarkko Rosenlund on esikoisromaanissaan kirjoittanut vanhan valtajien sukupolvesta.

Neljättä vuotta viralta. Elokuinen sunnuntai-ilta vuonna 1972 oli kohtalokas kahdelle lahtelaispoliisille. Katutappelusta sukeutui oikeusjuttu , joka on yhä ratkaisematta.

Tähtäimessä nokikana.

Eräs shakkipeli. Kolumni. Erki Kalaja.

Suurmiehen varjo. Mitä tapahtuu Keniassa nyt, kun maan suurmies Jomo Keniatta on kuollut.

Miten maa makaa.

"Kaikki politiikka on väärää". Ote Mauno Koiviston uudesta kirjasta.

Sinisilmin sosialismiin. Puheenvuoro. Kullervo Rainio.

Näin päättyi maailman kovin kymppi ja syntyi suurjuoksija. Kuvia Martti Vainion voitonhetkistä.

Kaikki muut juoksivat turhaan. Juha Väätäinen.

Rymistys kohti Moskovaa. Kuvia Prahan EM-kisoista.

Teuvo vaari johtelee yhä. Teuvo Aura istuu vielä rauhasse Helsingin ohjissa. Peliä seuraavasta käydään kuitenkin jo ahkerasti.

Lapsi vai ura? Puheenvuoro. Arja Mäkelä.

Riisuttu muoti ja pelkistetyt aseet.

Väärässä paikassa? Vatevan syysmessuilla.

Enemmistön terrori vallitsee Yleisradiossa. Tv:n 1 tuottajan Pekka Holopaisen mukan. Hänen mielestään olisi aika romuttaa ohjelmapolitiikkaa kuristava parlamentarismi.

Vientiä mään sisällä eli mustan valuuttapörssin vaivaamassa Puolassa.

Kuvakisa.

Aikakauslehtien uudet levikt.

Huan huviretki. Hua Kuofengin vierailut ovat aiheuttaneet sanallisen vesiryöpyn. Neuvostolitossa kritiikki on kovimmin suunnattu Jugoslavian-matkaan.

Pakina. Elina Karjalainen.

Maailmn kuvat.

Marxilainen vankilassa.: Rudolf Bahro, eurokommunisti idässä.

Tarvitsemme rohkeita solisteja. Tätä mieltä on professori Matti Kuusi EVA-päivllä pitämässään puheessa.

Shakki.

Radio- ja televisio ohjelmat.

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 23 vrk 22 h 53 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

3 € Sulkeutuu 23 vrk 22 h 53 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.