Kuvaus

Futuren tyyliin tässäkin tuo levyn väripinta on ruvennut kuoriutumaan.

 

Sota ei ole päättynyt. Ei, ennen kuin viimeinenkin sotilas on palannut kotiin...

Vietnamin sota on loppu, mutta 2500 amerikkalaista sotilasta on yhä kateissa. Veteraanijärjestön vaatimuksesta Yhdysvaltojen senaatti asettaa valtuuskunnan tutkimaan näiden kadonneiden sotilaiden kohtaloa. Valtuuskunta matkustaa Vietnamiin neuvottelemaan maan hallituksen kanssa. Vietnamilaiset väittävät tylysti, ettei maassa ole enää amerikkalaisia sotavankeja.

Eversti James Braddock (Chuck Norris) on matkustanut todistajana valtuuskunnan kanssa Vietnamiin. Hän on varma, että USA:n sotilaita pidetään vielä vankeudessa salaisilla vankileireillä Vietnamin tutkimattomissa osissa. Braddock oli itse sotavankina kahdeksan kuukautta ja "hävisi" sen jälkeen seitsemäksi vuodeksi maan viidakoihin.

Mutta Braddock ei saa senaattoreita vakuuttuneiksi asiastaan. Hän päättää tuolloin itse hankkia eläviä todisteita siitä, että puhuu totta.

Eversti Braddock matkustaa Bangkokiin, josta etsii käsiinsä entisen rintamakaverinsa Tuckerin (M. Emmet Walsh). He lähtevät tämän syöksyveneellä vaaralliselle matkalle Vietnamiin tarkoituksenaan löytää salainen vankileiri ja pelastaa sieltä amerikkalaiset sotavangit.

Hullunrohkea, kahden miehen itsemurhakommando lähtee suorittamaan tehtävää, jolta ei ole paluuta...

Ohjaus:
Joseph Zito

Käsikirjoitus:
Arthur Silver
Larry Levinson
Steve Bing
James Bruner


Näyttelijät:
Chuck Norris
M. Emmet Walsh
David Tress
Lenore Kasdorf
James Hong
Ernie Ortega
Pierrino Mascarino
Erich Anderson
Joseph Carberry
Avi Kleinberger
Willie Williams
Ric Segreto
Bella Flores
Gil Arceo
Roger Dantes

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 106 vrk 16 h 14 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

12 € Sulkeutuu 106 vrk 16 h 14 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.