Kuvaus

Kuvan kovakantinen kirja; Punainen kukko

1. painos 2011

Suositusta tv-sarjasta tehty romaanisarja on edennyt toiseen osaansa. Punainen kukko -teoksessa Kemijärven asujaimiston rikas kirjo rehottaa jälleen valloittavana ja omaleimaisena. Kotiseudulleen palannut konstaapeli Rauni Väänänen ratkoo pohjoisen rikoksia parinaan Aimo Peltoniemi. Rauni on sopeutunut varsin hyvin Kemijärvelle, etenkin kun sieltä on löytynyt uusi rakkaus. Aimokin luulee löytäneensä todellisen rakkauden, mutta joutuu naisystävänsä myötä omituisiin tilanteisiin, joista ei puutu poliittisia ristiriitoja eikä vanhoja kaunoja. Neljän kopla tekee elämässään täyskäännöksen: ei maistu enää viina, ei rötöstely. Syynä on mökin portailta löytynyt pärekori ja sen sisältö. Muutoksia kokee myös tehtaanjohtaja Aatos Launis, joka löytää aivan uuden elämisen tavan. Merkittävässä osassa on junanratakin, jota partioi hellyttävä, isää ikävöivä miehenalku. Lappilaisen tv-sarjan traaginen ja koominen romaanisovitus on herkullinen kokonaisuus, jonka sivuilla seikkailevat ihmiset tuntuvat tutuilta ja todellisilta. Pohjoinen murre vääntyilee mehevänä, viha, rakkaus, petollisuus ja uskollisuus rehottavat ja nauru ja itku vuorottelevat. Päivi Alasalmen kieli on nauttittavaa ja eloisaa. (takakansi)

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 83 vrk 2 h 23 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

7 € Sulkeutuu 83 vrk 2 h 23 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.