Kuvaus

Taking Woodstock  (DVD)
 

Oscar®-palkittu ohjaaja Ang Lee (Brokeback Mountain) tarjoilee tositapahtumiin pohjautuvan, hurmaavan elokuvan Woodstock festivaalien syntyvaiheista. Elliot on nuori sisustussuunnittelija, joka haluaisi luoda uraa New Yorkin Greenvich Villagessa. Unelmia haittaa se, että hän on jumissa vanhempiensa epäonnisessa motellissa, El Monacossa, ja yrittää saada ränsistyneen motellin taas jaloilleen. Kun naapurikaupunki evää luvat suunnitellulta ulkoilmakonsertilta, näkee Elliot tilanteessa mahdollisuuden ja tarjoaa motellin aluetta konsertin pitopaikaksi. Tietämättään hän käynnistää samalla tapahtumien ketjun, joka tulee ikuisiksi ajoiksi jäämään ihmiskunnan muistiin. Woodstockin värikäs järjestelytoimikunta muuttaa El Monacoon ja konsertin houkuttelemana konservatiiviseen pikkukaupunkiin vyöryy myös puoli miljoonaa hippiä. Loppu on historiaa: ihmeellisin kokoontuminen, jota ikinä on järjestetty – viikonloppu täynnä rauhaa, rakkautta ja yhteisymmärrystä. Ja viikonloppu, joka tulee myös lopullisesti muuttamaan Elliotin elämän.

 


Ohjaaja Ang Lee


Pääosissa Demetri Martin, Dan Fogler, Henry Goodman, Jonathan Groff, Eugene Levy, Jeffrey Dean Morgan


Käsikirjoitus James Schamus


Pituus (min) 115


DVD kuvaformaatti 16:9 Anamorfinen Widescreen 1.85:1
DVD ääniformaatti Englanti: DD 5.1. Kommenttiraita: 2.0


DVD tekstitykset suomi, ruotsi, tanska, norja. Bonusmateriaalit: suomi, tanska


DVD sisältää myös: • Ohjaajan kommenttiraidan • Poistettuja kohtauksia • Koosteet: ”Peace, Love and Cinema”, ”No Audience Required: The Earth Light Players” ja ”Horsing Around the Set”


R2

K-13

Suomijulkaisu

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

4,98 €
Sulkeutuu 103 vrk 4 h 22 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

4,98 € Sulkeutuu 103 vrk 4 h 22 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.