Ilmoitus on sulkeutunut
Tana French Pimennossa (sidottu 2022)
Kuvaus
WSOY kovakantinen teos paperikansin
1.p 2022
Ei omistetta, puhdas
Pimennossa on lukuisia palkintoja voittaneen Tana Frenchin dekkari, joka on ensimmäinen osa Dublinin murhat -sarjassa. Teoksessa poliisit tutkivat nuoren tytön murhaa, jossa on samankaltaisuuksia 20 vuotta sitten tapahtuneiden lapsien katoamisien kanssa.
Meillä kaikilla on pimeä puolemme.
Pimennossa aloittaa älykkään, henkilöhahmoihin ja tunnelmaan panostavan huippusuositun dekkarisarjan.
Kuumana kesäpäivänä vuonna 1984 kolme lasta katoaa metsään. Vain yksi heistä löydetään etsintöjen jälkeen, veriset kengät jaloissaan. Tapahtumista hän ei muista mitään.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama poika, Rob Ryan, on töissä Dublinin poliisin murhayksikössä, jossa juuri kukaan ei tiedä hänen menneisyydestään. Mutta kun 12-vuotias tyttö löytyy murhattuna samaisesta metsästä, Rob ja hänen partnerinsa Cassie Maddox huomaavat tutkivansa pelottavan samankaltaista mysteeriä.
Amerikkalais-irlantilainen Tana French (s. 1973) on kirjoittanut kahdeksan romaania, joille on myönnetty lukuisia palkintoja. French kouluttautui alun perin näyttelijäksi, mutta ryhtyi kolmekymppisenä kirjoittamaan kokopäiväisesti romaaneja. Nyt hänen kirjojaan on myyty maailmalla yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Pimennossa on Dublinin murhat -sarjan ensimmäinen osa, joka palkittiin mm. Edward-palkinnolla. Romaanien pohjalta on tehty myös suosittu tv-sarja. French asuu perheensä kanssa Dublinissa.
Kirjailija: Tana French
Kääntäjä: Natasha Vilokkinen
Kuvittaja: Ville Laihonen
ISBN: 9789510471777
Kieli: Suomi
Paino: 578 grammaa
Sarja: Dublinin murhat (osa 1)
Julkaistu: 2022-01-01
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 512
Osta heti
9 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.