Kuvaus

Huutokuva.net

TEPPO RÄISÄNEN 

Pikkuisen parempi ihminen 

MYLLYLAHTI 2016

1.painos

Sidottu, kovakantinen ja kansipaperillinen kirja. Sivut uudenveroiset, kannet ja kansipaperi erinomaiset. Postikulut 3,50 € ostajalle.

Käsikirjoittaja-ohjaajan herkullinen esikois-teos tarjoaa viiltävän tarkkoja ja kyynisen
hauskoja havaintoja yrittäjyydestä, ystävyydestä, intohimoista ja rahasta nyky-Suomessa. Jos unelmansa vuoksi joutuu myymään muutaman periaatteensa, niistä kannattaa ottaa
mahdollisimman hyvä hinta.

Nelikymppinen mainosmyyjä Matias vihaa työtään yhtä paljon kuin pelkää työttömyyttä. Kun vaihtoehdot vähenevät, Matias ryhtyy hankkeeseen, jonka pitäisi täyttää kaikki unelman tunnusmerkit: hän haluaisi rakennuttaa Suomen ensimmäisen maanalaisen hotellin. Sitä ennen on pantattava asunto, kinuttava parhaalta ystävältä miljoona euroa ja muututtava intohimoisemmaksi ihmiseksi. Huomiota kaipaavat myös dementoituva isä ja itseään brändäävä murrosikäinen poika.

Unelmiaan tavoitellessaan Matias alkaa ymmärtää, että intohimoa on tunnettava juuri oikeita asioita kohtaan: euroja ja dollareita. Sieltä se elämän tarkoituskin lopulta löytyy.

Pertti kääntyi katsomaan poikaansa kuin olisi yllättynyt tämän provosoitumisesta.
- Sä et mun tietääkseni oo koskaan edes halunnu yrittäjäksi.
- Enkö? sanoi Matias kuivasti.
- Yrittäjäks pitää haluta. Siihen pitää olla... mikä se nyt on...
- Intohimoa?
- Just sitä! Sen verran säkin ymmärrät mutta tuskin paljoa enempää, ei millään pahalla.

Huutokuva.net

Huutokuva.net

Muut kohteeni näet tästä linkistä!

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 15 h 23 min 4 s
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

8 € Sulkeutuu 15 h 23 min 4 s

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.