Kuvaus

Huuto-/ostohinta  y h d e s t ä  kirjasta.

Kohteen sulkeuduttua ilmoita valintasi!

 

1. Tauno Palo: KÄSI SYDÄMELLÄ. Toimittanut Aino Räty-Hämäläinen.

2008 Tammi (kahdeksas painos). Nidottu kirja, jossa on 179 tekstisivua ja 40 valokuvasivua, lukematon, täysin ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Käsi sydämellä (1969) on Aino Räty-Hämäläisen toimittama elämäkerta, jossa suomalaisen näyttämön ja elokuvan kruunamaton kuningas Tauno Palo kertoo oman tarinansa rehtiin ja lämminsydämiseen tapaansa. Pääsemme mukaan niin lapsuudenkodin sopusointuiseen ilmapiiriin kuin uran alkuaikojen suuriin toiveisiin sekä pettymyksiin ja sitten suomalaisen elokuvan ja näyttämötaiteen historiaan vertaansa vailla olevaan menestykseen. Seuraamme Tauno Palon askeleita ensi rakkauden ja myöhempien kiintymysten vaiheilla. Palon omien kokemusten lisäksi kirja tulvii värikkäitä anekdootteja elokuvataiteemme varhaisajoilta. Kirja on runsaasti kuvitettu perhealbumista otetuin kuvin. Kirjan kahdeksas painos julkaistaan Tauno Palon syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Tauno Valdemar Palo (ent. Brännäs, 1908 Hämeenlinna – 1982 Helsinki) muutti 1912 perheensä mukana Helsinkiin.  Hän aloitti teatteriuransa Sörnäisten työväennäyttämöllä 1927 ja siirtyi 1932 Suomen Kansallisteatteriin, mistä jäi eläkkeelle 1973. Tauno Palon elokuvaura kesti 30 vuotta, vuoden 1931 Jääkärin morsiamen pääroolista Tulipunaiseen kyyhkyseen 1961. Väliin mahtui yli 60 elokuvatehtävää, mm. Vaimokkeen, Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen miespääosat. Yhdessä Ansa Ikosen kanssa Palo muodosti suositun valkokangasparin, joka teki yhdessä kaksitoista elokuvaa. Laulajana Tauno Palo levytti noin 85 sävellystä kahtena kautena, vuosina 1934–1951 ja 1967–1975. Tauno Palon kolme poikaa kahdesta avioliitosta, Sylvi Sakin ja Kirsti Ortolan kanssa, ovat hekin olleet näyttelijöitä.

 

2. Teuvo Joki: PIENEN TARINAN VELKAA. 1995 Otava (ensimmäinen painos), 201-sivuinen nidottu kirja, lukematon, ehjä ja siisti, ei merkintöjä.

Pienen tarinan velkaa (1995) sisältää seurapiiritoimittajan säkenöivää elämää, lisämausteina itseironia ja vahva myötätunto kanssaihmisiä kohtaan. Toimittaja, hovireportteri Teuvo "Teukka" Joki, julkkis itsekin, on kirjannut muistiin tarinoita elämän etupihoilta, kuuluisuuksista, joita on tavannut ja jotka ovat sivunneet hänen elämäänsä.1960-luvulta lähtien. Jotkut heistä ovat hipaisseet hänen sieluaan kauneudellaan, jotkut älyllään, charmillaan, elämäntaidoillaan. Kirjan sivuilla vilahtelee Suomen ja maailman silmäätekeviä Armi Ratiasta Kiinan viimeiseen keisariin. Nykyisin Ranskassa asuva Joki kertoo myös omasta värikkäästä elämänmenostaan maailman metropoleissa ja valtaväylillä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Korko 0 %, kulut 0 €
Kuukauden kuluton maksuaika ostoksille.

Huutoluoton myöntää
IPF Digital Finlandin omistama Credit24.

Osta heti

7 €
tai
Sulkeutuu 92 vrk 45 min

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

7 € Sulkeutuu 92 vrk 45 min

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.