Kuvaus

The Passion of the Christ (suom. televisioesityksessä Kristuksen kärsimyskertomus) on Mel Gibsonin ohjaama elokuva Jeesuksen kahdestatoista viimeisestä tunnista. Näitä tunteja nimitetään kristillisessä perinteessä passioksi. "Elokuvani tarkoitus on inspiroida ja liikuttaa yleisöä. Tämä on tarina uskosta, toivosta, rakkaudesta ja anteeksiannosta. Juuri niistä asioista, joita näinä vaikeina aikoina tarvitaan." Näin Mel Gibson kuvaa ohjaustyötään, joka kertoo Jeesuksen 12 viimeisestä tunnista ennen ristiinnaulitsemista. Gibsonin mukaan Jeesuksen kohtalo on kaikkien aikojen suurin seikkailutarina, ja niinpä tämä versio onkin hätkähdyttävän realistinen ja armoton. Elokuva nousi lähes jokaisessa maassa - myös Suomessa - katsojatilastojen ykköseksi. Elokuva kuvattiin Italiassa ja siinä puhutaan latinaa, hepreaa ja arameaa. Elokuva ei ala alkuteksteillä, jossa esitellään perinteisesti tekijät vaan tekstillä: "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden; Hänen haavainsa kautta me olemme parannetut. Jesaja 53; 700 eaa." Filmi kuvaa Jeesuksen matkaa Golgatalle. Raa'an elokuvan tarkoituksena on saada katsoja ymmärtämään, ettei kristinuskon perustana oleva Jeesuksen uhraus ollut mikään helppo tehtävä. Elokuva on toiseksi menestynein alle 18-vuotiailta kielletty elokuva ensimmäisen viikonlopun tuotoissa mitattuna. ------------------------------------------------------------------- E.4.

Katso myös muut kohteeni linkeistä:

Draama

Jännitys

Komedia

Sota ja western

Toiminta

Kauhu

Kotimaiset

Scifi ja fantasia

TV-sarjat

Dokumentit

Lastenelokuvat

Kaukoitä

Musiikki

Urheilu

DVD - Muut

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 115 vrk 6 h 41 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4,90 € Sulkeutuu 115 vrk 6 h 41 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.