Kuvaus

Hyväkuntoiset

Elokuvat :

MITÄ TAPAHTUI JOULUPUKILLE 1 - 3
1
Jouluaaton aattona lelukaupan omistaja, Scott Calvin (Tim Allen), joutuu todella hankalaan tilanteeseen. Oikea joulupukki on juuri tippunut hänen talonsa katolta. Joulupukin viereltä Scott löytää "hätätilanteen ohjeet", jossa häntä kehotetaan välittömästi astumaan pukin tilalle. Kun Scott pukeutuu joulupukin asuun, hän samalla lupautuu oikeaksi joulupukiksi kaikkine velvollisuuksineen. Tämän jälkeen Scottin paino alkaa äkkiä nousta ja hänen partansa kasvaa hurjaa vauhtia. Ahtaitten savuhormien ja tuittupäisten tonttujen ympäröimänä Scott astuu suoraan olohuoneisiimme. Mukanaan hänellä on reki täynnä häikäisevää komiikkaa. Mutta mitä tapahtui joulupukille? on koko perheen taattu suosikki.
2
Tänä jouluna kaikki menee pipariksi. Joulupukin oma poika Charlie on saanut nimensä tuhmien kirjaan ja lisäksi joulupukin pitäisi löytää Se Oikea joulupukin muori ja mennä naimisiin... Tonttulakki on siis jätettävä varapukille ja lähdettävä Pohjoisnavalle selvittelemään perhesotkuja!
3
Tim Allen naurattaa jälleen punaisessa nutussaan tässä Disneyn hullunhauskassa perhekomediassa. Valmistaudu elämäsi rekiretkeen, kun tämä vastahakoinen joulupukki kohtaa uransa hyisimmän ja hysteerisimmän haasteen. Joulu lähestyy ja Scott Calvin kutsuu appivanhempansa viettämään juhlaa luokseen. Perhejuhla saa kaoottisen käänteen, kun Scott keksii keinon salata olevansa joulupukki ja Pakkaspoika uhkaa hyydyttää koko juhlan! Ellei Scott pysty pelastamaan tilannetta, tulee talven lämpimästä juhlasta hyvin kylmä koko maailmassa. Saako Scott virkansa takaisin ajoissa vai onko nyt kuultu viimeinen Nisse-polkka…

SKIPATAAN JOULU
Luther ja Nora Krank (Tim Allen ja Jamie Lee Curtis) päättävät skipata joulun ja karata loistoristeilylle heidän ainoan tyttärensä, Blairin, lennettyä pesästä. Tällaiset perinteiden karttamissuunnitelmat eivät kuitenkaan sovi naapureille, jotka nostavat tilanteesta aikamoisen älämölön.
Kun Blair soittaa jouluaattona ja ilmoittaa tulevansa yllätysvisiitille uuden sulhasensa kanssa, on Krankseilla ja naapurustolla tasan kaksitoista tuntia aikaa ihmeen - täydellisen joulunvieton - toteuttamiseen!

WILD HOGS
John Travolta, Tim Allen, Martin Lawrence ja William H. Macy ovat pääosissa elokuvassa Wild Hogs - Villit karjut. Tämä hysteerisen hauska komedia kertoo neljästä ystävyksestä, jotka päättävät vaihtaa tylsän esikaupunkielämän moottoripyörien selässä tapahtuvaan seikkailuun. Tien päälle päästyään kaverukset heittävät pois sekä matkapuhelimensa että varovaisuuden. Vailla määränpäätä matkataessa voi tapahtua monenmoista. Voit esimerkiksi törmätä Del Fuegos -nimiseen prätkäjengiin, joka ei katso uusia tulokkaita suopein silmiin. Wild Hogs on elokuva täynnä hilpeitä kommelluksia, pähäkulluja tilanteita ja kahoja kohelluksia, pähkähulluja tilanteita ja kahoja kohellusta, mikä saa naurumopon pian karkaamaan koko perheen käsistä!

ZOOM: SUPERSANKARIOPISTO
Kiinnitä turvavyösi ja valmistaudu seikkailuun jollaista ei ole ennen nähty! Kun maata uhkaa täydellinen tuho kutsutaan huonokuntoinen ja työtön entinen supersankari takaisin hommiin pelastamaan maailma. Sankarin nimi on Jack Shepard, tunnettu myös nimellä “Captain Zoom” (Tim Allen). Ongelmana on, että hän on menettänyt kaikki voimansa. Ja nyt onkin kenraali Larrabyn (Rip Torn) ja tohtori Grantin (Chevy Chase) toimena maanitella hänet vielä yhteen tehtävään: kouluttamaan kourallinen uskomattomia supervoimia omaavia rääsyisiä nuoria. Teräväpäisen Marsha Hollowayn (Courteney Cox) avulla he oppivat työskentelemään tiiminä ja valjastamaan voimansa voidakseen taistella pirullista uhkaa vastaan, joka on päättänyt tuhota elämämme sellaisena kuin me sen tunnemme.

KARVANAAMA
Nyt nauruhanat auki! Disneyn uusi versio vuoden 1959 perhekomediasta, kertoo kuinka uralleen omistautunut mies joutuu oppimaan paremmaksi isäksi. Muutosta vauhdittaa se, että hän muuttuu lammaskoiraksi kerrassaan sopimattomaan ajankohtaan.
Tarina alkaa siitä, kun huippujuristi Dave Douglas (Tim Allen) saa elimistöönsä geenimuunnosseerumia ja muuttuu koiraksi. Dave ei halua mitään muuta kuin takaisin ihmiseksi, mutta sitä ennen hänen on estettävä tohtori Kozakia (Robert Downey Jr.) väärinkäyttämästä seerumia.
Siitä muodostuukin seikkailu, joka on omiaan lähentämään koko perhettä!

BIG TROUBLE
Varastettu atomipommi on karkuteillä, ja FBI onnistuu värväämään onnettomimmat tyyppinsä sen etsimiseen. Hämminkiä lisää vielä se, että pommi päätyy alamaailman surkeimpien konnien haltuun. Tilanne ei paljon parane siitäkään, että rikas liikemies ja pari palkkamurhaajaa sekaantuvat juttuun. Heitetään soppaan vielä mainosmies, seksikäs kotiapulainen ja rikkaan liikemiehen pihapuussa asuva hippi, niin lopputuloksena on takuuvarmasti kaaos. Muistimmeko mainita jättiläisrupisammakon, ihmiskasvoisen koiran ja vuohet? Vaikuttaako sekavalta? Odota vain, kun pommi aktivoituu...

ISÄNI KUUSI VAIMOA
Henry (Tim Allen, Koti kuntoon, Wild Hogs – villit karjut) ei ole koskaan ollut yhden naisen mies hänen tyttärensä Barbaran (Elisha Cuthbert, 24) suureksi harmiksi. Henryn kuollessa odottamattomasti Barbaran elämä muuttuu helvetiksi kuuden, toisilleen entuudestaan tuntemattoman, eriskummallisen vaimon ilmestyessä taistelemaan hänen viimeisten toiveidensa toteutuksesta.

JUNGLE 2 JUNGLE - Viidakosta toiseen
Tim "Koti kuntoon" Allen on Wall Streetin menestyvä pörssikeinottelija Michael Cromwell, jonka Patricia-vaimo (Jobeth Williams) on jo vuosia sitten jättänyt miehensä ja tämän hektisen elämäntyylin ja lähtenyt lääkäriksi Amazonille alkuasukasheimon pariin. Uutta avioliittoa suunnittelevan Michaelin on saatava virallinen ero etääntyneestä vaimostaan. Mies matkustaa Etelä-Amerikan syrjäiselle saarelle, tapaa vaimonsa ja saa kuulla olevansa 13-vuotiaan pojan isä. Michael lupaa puolihuolimattomasti viedä luonnonkansan parissa kasvaneen poikansa Mimi-Sikun (Sam Huntington) visiitille kotikaupunkiinsa New Yorkiin ja joutuu seisomaan sanojensa takana.

CHIMPANZEE ( Kertoja )
Disneynaturen jännittävä, tositapahtumiin perustuva tarina vie meidät syvälle Afrikan viidakkoon, jossa simpanssinpoikanen Oscar asuu perheensä kanssa. Viidakko on mainio leikkipaikka pikku Oscarille ja sen ystäville. Mutta kun Oscar menettää perheensä simpanssilaumojen taistelussa, saa se apua odottamattomalta taholta. Ja se muuttaa Oscarin koko elämän.

TV-SARJA:

KOTI KUNTOON ( Kaudet 1 - 3 )
Koomikko Tim Allen esittää perhesarjojen klassikossa Tim Tayloria, joka on miehisyyttä puolustava tohelo perheenisä. Tim juontaa Tool Time -nimistä remonttiohjelmaa ja pitää koneista sekä niiden virittämisestä vähän liiankin tehokkaiksi. Sarjassa seurataan Taylorin perhettä, johon kuuluvat Tim-isän lisäksi Jill-äiti sekä kolme vilkasta poikaa, Brad, Randy ja Mark. Muita keskeisiä hahmoja sarjassa ovat Timin apujuontaja Al, työkalutyttö Lisa ja viisaita neuvoja jakava naapurinsetä Wilson.
Työkalutyttönä toimi sarjan alkuvuosina Pamela Anderson.

 

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 48 vrk 11 h 33 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

69 € Sulkeutuu 48 vrk 11 h 33 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.